Foorutypes

Mitä pidempään olen fooruroolannut, sitä enemmän olen alkanut pohtia ihmisten hahmovalintoja. Erityisesti sitä, mikä sitten on se kaikista tyypillisin hahmovalinta ja miksi. Miksi hahmomme käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät? Mitä muita stereotypioita löytyy foorurolauksen maailmasta, esimerkiksi pelikaavoistamme? Ja miten kerta toisensa jälkeen toteutamme niitä samoja kuvioita aina yhtä innostuneina, kuin emme kyllästyisi niihin iänikuisiin juonikierteisiin ollenkaan?

Hahmostereotypiat. Minulle se sana tuo mieleen muutaman "yläluokan", jota voi lähteä syventämään muutamaan eri suuntaan. Haluamme pelata nuorilla aikuisilla, jotka ovat kauniita, haluttuja, omaavat valtaa ja paljon rahaa. Haluamme pelata rankan menneisyyden läpi käyneitä aikuisia tai nuoria, jotka ovat ihmeen kaupalla selvinneet, mutta menneisyys on tuonut heille vaarallisen, ehkä väkivaltaisen hehkun. Haluamme pelata hahmoja, jotka kulkevat poissa lain ohjaamalta tieltä, mutta ovat silti pohjimmiltaan hirmu söpöjä ja ihania ihmisiä. Haluamme pelata hahmoja, jotka elävät poikkeuksellisessa ympäristössä, kuten sisäoppilaitoksissa ja omaavat jonkin tvistin mielenterveytensä suhteen. Haluamme myös pelata hahmoja, joiden yleinen piirre on salaperäisyys, kuten esimerkiksi parantajanaisia, noitatyttöjä tai manaajamiehiä.

Olen pelannut useissa foorupeleissä, mutta niissä jokaisessa on omat edellä mainittujen luokkien edustajat. Poikkeuksetta. Emme myöskään jostain syystä kyllästy pelaamaan näiden hahmojen kanssa, vaikka olisimme kohdanneet saman ilmiön miljoona kertaa. Pystyn puhumaan täysin omasta puolestani. Olen luonut useita kertoja sen saman ihastuttavan naishahmon, joka on jollain tavalla hieman salaperäinen, menneisyyden vaivaama, hieman heikko ja arka. Ja juonikulku noudattaa sitä kaavaa, jossa tämä hauras naisolento rakastuu vahvaan mieheen ja etc. Tai sitten olen pelannut vahvaa naishahmoa, joka on luonut oman tulevaisuutensa menneisyyden riekaleista, ei anna yhdenkään miehenkeppanan pompotella itseään ja on oman elämänsä herra. Kauneus ja voima, ne molemmat ovat elementtejä, jotka kiehtovat ihmistä. Voidaanko ajatella, että meidän omat ihanteemme, haavekuvamme ja ehkä myös heikkoutemme ohjaavat toisinaan hahmovalintojamme?

Toinen stereotypia, mitä olen pyöritellyt pidempään, on hahmojemme seksuaalisuus. [Jos koet aiheen sellaiseksi, jota et halua käsitellä, jätä loppu merkintä lukematta.] Kun olin paljon nuorempi ja vasta aloittelin fooruharrastustani, seurasin lähinnä vierestä kun muut saman ikäluokan pelaajat pelasivat rajuja seksipelejään. Täytyy sanoa, että jo silloin minua vähän hirvitti se pelon ja alistamisen määrä, mikä peleihin liittyi. Lähes poikkeuksetta seksipelit olivat raiskauksia, vielä useammin väkivaltaisia sellaisia. Tuntui ettei muuta muotoa seksusaalisuudesta ollutkaan, mitä toli foorupeleihin. Tällä iällä niitä alistamiseen liittyviä kiksejä toki ymmärtää paremmin, mutta täytyy sanoa, että itseäni yhä hieman hirvittää nuo 13-vuotiaat pelaamassa raiskauspelejä.

Raiskauksien lisäksi hahmomme yleensä ajautuvat muuten seksuaalisesti hankaluuksia tuoviin suhteisiin. Pelkkää hyväilyä ja pus pus spöilyä on oikeastaan mahdoton pelata, sillä vaikka itse yrittäisi pelata peliä niin sanotusti terveellä kaavalla, vähintään vastapelaaja yleensä valitsee joko alistuvan tai hyökkäävän roolin ja siinä se sama ketju taas on esillä. Sanoin aiemmin eräälle, joka tunnistaa itsensä tekstistä, että kirjoittaisin toki vain omista näkemyksistäni aiheesta, mutta koska hänen esittämässään teoriassa oli pätkiä, jotka tuntuivat pukevan omat ajatukseni sanoiksi, esitän osan siitä nyt omana mielipiteenäni. Kenties meidän seksipeleissämme heijastuu ne toimintamallit, jotka olemme oppineet reaalielämästämme. Kuva siitä, että naisen tulisi olla alistuva ja seksuaalisesti passiivinen ja miehen dominoiva seksipeto. Mutta samalla käännämme niitä myös ylösalaisin, kun valamme hahmoillemme uusia persoonallisuuksia. Pääidea pyysyy kuitenkin samana. Lähes kaikissa kirjallisuudessa, mangassa, animessa, elokuvissa ja sarjoissa meille tuputetaan usein sitä samaa kaavaa siitä, miten suhteessa toinen on se alistuva osapuoli ja toinen ajaa enemmän päälle. Eli toisin sanoen suoraan Yaoin seme/uke asetelmasta, joka toimii muuten hyvänä esimerkkinä, kun voidaan olla kiinnittämättä huomiota siihen puhutaanko miehestä ja naisesta vai homoparista. [älä avaa linkkiä jos omaat homofobian]

Sitten kaiken tämän jälkeen jää enää kysymys onko siinä loppujen lopuksi mitään pahaa, jos hahmokuviomme perustuvat usein siihen samaan stereotyyppiseen kaavaan tai onko se ongelma, jos hahmojemme parisuhteet eivät täysin vastaa nykyajan terveenä pidetyn parisuhteen pohjaa? Mielestäni ei. Kliseet ovat kliseitä siksi, että ne toimivat. Niissä on jotain mikä kiehtoo, mikä saa meidät toistamaan niitä hamaaseen tulevaisuuteen, mikä puolestaan tekee niistä kliseitä. Mutta mitä hahmojen seksuaalisuuteen tulee, mielestäni fooruroolaus on ihan hyvä tapa purkaa sitä kiinnostusta, mikä meillä saattaa olla kyseisiä tilanteita kohtaan. On varsin mielenkiintoista koettaa käsitellä sitä ahdistusta ja pelkoa, sekä vallan tunnetta, mitä ihminen saattaisi kokea niissä tilanteissa. Mutta se täytyy kyllä vielä sanoa, että lähtökohtaisesti minusta on hienoa, että näyttää siltä, että fooruroolaajat ovat seksuaalisuutensa kanssa enemmät sinut ja valmiit keskustelemaan asioita kuin muut. Se toki voi johtua myös siitä fooruroolaus tarjoaa mahtavan tien siitä keskustelemiseen nickin varjoissa.

And here is a cute bunny, just coz it has
absolutely nothing to do with the subject

Alkuperäinen kuva