16. maaliskuuta 2013

Always say YES!

Toisinaan on tullut seurattua sellaisia foorupelejä - ja tällä tarkoitan tällä kertaa nimeen omaan kahden pelaajan välistä peliä - mitkä eivät lähde kulkemaan oikein tai pelaaminen näyttää olevan molemmille osapuolille hieman töksähtelevää. Kun ongelmaan perehtyy tarkemmin, syy voi löytyä siitä, että molemmat pelaajat haluavat vetää peliä "liikaa" omaan suuntaansa, vaikka maali olisi yhteinen. Julmasti sanottuna kyse on siis improvisaation yksi tavallisimmista ongelmista.

Muinoin ilmaisutaidon opettajani ohjasti meitä improtessa, että hyväksykää aina kaikki mitä toinen ehdottaa/sanoo, vain sillä tavalla teos liikkuu eteenpäin luovasti. Eli kun toinen osapuoli sanoo, että hänellä on päällä sininen villapaita, et sinä sano siihen että punainenhan tuo on! Katsojan illuusio villapaidasta hajoaa, jos näyttelijät päätyvät ristiriitaan improssaan. Samalla tavalla haluaisin muistuttaa foorupelaajia, että erityisesti kun teillä on enemmän aikaa reagoida, sekä mahdollisuus palata pelissä taaksepäin lukemaan vanhoja viestejä, käyttäkää hyödyksi niitä asioita mitä toinen on jo kirjoittanut olemaan. Ja erityisesti välttäkää kirjoittamasta asioita muuksi kuin ne on jo aikaisemmin tehty. Päivän vaihtaminen illaksi ja kylmän lämpimäksi ovat tyypillisimpiä virheitä, jotka yleensä seuraavat sitä kun luemme uuden viestin liian nopeasti. Mutta todellinen ongelma on ehkä ne vielä pienemmät jutut, joita ilman mm. kontaktipelit eivät suju ollenkaan. Kun fooruroolataan taistelua suosittelen todella lämpimästi, ettette aina vain tylysti tyrmää kaikkia vastapelaajan ehdottamia juttuja.

Hyvä esimerkki voisi olla, että pelaat todella taistelutaitoisella hahmolla ja vastustajasi ovat pikkupahiksia (oletetaan että pahikset eivät ole kummankaan hahmoja). Häviämisesi mahdollisuus on siis mielessäni minimissä ja taistelu itsessään muuttuu vain sivutapahtumaksi pelissä. Jos toinen pelaaja kuitenkin kirjoittaa, että yhtäkkiä yksi pahiksista ottaa aseen ja ampuu laukauksia. Hyvän pelaajan tavoin toinen henkilö välttää hittaamista, eikä millään tavoin kommentoi olivatko ne esimerkiksi edes suunnattu sinun hahmoosi. Nyt tämä on tilanne, jossa olen nähnyt monesti, että tilanne on vain ohitettu kirjoittamalla, että luodit menivät ohi. Piste, koska hahmoni on niin Pro.

Ja juuri tässä tilanteessa tuo improteatterin "hyväksy kaikki mitä toinen ehdottaa" teoria on hyvä laittaa käytäntöön pelin laadun lisäämiseksi. Voisit esimerkiksi kirjoittaa, että hahmosi oli varautumaton, ensimmäiset luodit olivat huonosti tähdättyjä, mutta kolmas meni vain hilkulla ohi. Näin pelaajat ovat päässeet heti paljon suurempaan yhteisymmärrykseen ja tukevat toisiensa ideoita. En sano, että näin tulisi aina toimia ja että kaikkeen pitäisi tarttua, mutta pelatessa kannattaa pitää korvan takana, erityisesti vahvojen hahmojen kanssa, ettei syyllisty voittamattomuuden liikaan korostamiseen. Ja tietenkin muistaa antaa toisenkin johdattaa myös sellaisia tilanteita, joiden lopputulos ehkä on itsestään selvä. Ja tietenkään hittaukseen tai muchaukseen ei pidä lähteä mukaan, mutta ymmärrätte pointin ^^

Ja pitänee näin loppuun vielä lisätä, että nykyään pelaamisen taso on yleensä niin korkea, että tätä ilmiötä ei ole kovinkaan usein enää havaittavissa, mutta tuli taas mieleen tuossa kun pelejä lueskelin, niin oli syytä kaivaa taas pölyisiä laatikoita ^^.


Alkuperäinen kuva

3 kommenttia:

  1. Taistelutilanteissa tuollaisten vapaitten radikaalien, kuten yhtäkkiä ammuttujen luotien, ilmestyessä mukaan kuvioon yleensä runnon iloisesti hahmoni, olipa sitten kyse kuinka överivoimakkaasta taistelijasta tahansa. Hahmoon eläytyminen ja oman hahmon rajallisuuden ymmärtäminen on keskeinen osa varsinkin taistelupelejä: voisihan sitä olla vaikka karaten maailmanmestari, mutta ei silti kykene ennakoimaan satunnaista päätä kohti tulevaa harhaluotia pelkillä taistelutaidoillaan.

    Jännä, ettet ottanut tätä improamiseen lähtemättömyyden ongelmaa muuten, kuin taistelukontekstissa esille. Taisteluita yleensä pelataan muutenkin niin varovaisesti, koska pelätään hittaamista ja ylilyöntejä, mutta aivan tavanomaisissa keskusteluissa sen sijaan saa edelleen jännittää, osaakohan vastapelaaja heittäytyä mukaan. Harmillisen usein toinen hahmo äkkää välittömästi hahmoni piilotetut motiivit tai todellisen luonteen, vaikka kaiken järjen ja tarinan mielekkyyden kannalta olisi sen pitänyt langeta uskomaan huijaukseen. Puhumattakaan siitä, miten usein herkulliset ristiriitatilanteet ovat ratkenneet sillä, että toinen hahmo vetäisee takamuksestaan uuden kyvyn tai hataran deus ex machinan, jolla kaikki ratkeaa niin, että vaikutuksia katsoessa näyttää siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tuollaiset ärsyttävät ainakin minua paljon enemmän, kuin taistelukohtauksen kirjoittamisen tuoksinassa unohtuvat nyökkäykset toisen tekemiä aloituksia kohtaan.

    (Miksi kukaan muu ei ole kommentoinut? Olisin halunnut nähdä muiden tänne kommentoivien mielipiteitä :'D Parempaa ajanvietettä se kuin jossain feissarimokissa luuhaaminen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ehkä mä jätän nää nykyään vajakaiksi, että te muut keksitte mun puolesta ne loput esimerkit ^^ Muhahahahahaa...

      Poista
  2. Sori Reitzi, kommentoin tähän suoraan Achalle jotain randomia, mutta voisin nyt kommentoida kumminkin ihan julkisesti.
    Varoitus! Tämä aihe sai mut ärsyyntymään!

    Jostain syystä, koska hahmoni omaavat muita hahmoja pidemmän ja vaiheikkaamman menneisyyden (no, jos muutkin päivittäisivät hahmokuvauksiaan vähän väliä niin ehkä niidenkin hahmoesittelyistä saisi jotakin irti) sattuu hahmoilla olemaan tiettyjä herkkiä kohtia, joita mielelläni käytän peleissä, koska rakastan hahmojeni kiduttamista.

    Jostain syystä ihmiset eivät koskaan tunnu tarttuvan niihin juttuihin. Ja kun yritän luoda pelille ristiriitaa (ensikädessä tämä koskee uusia pelaajia) nämä jotenkin "ratkaisevat" ristiriidan ennen kuin se ehtii tapahtuakaan ja rehellisesti sanottuna tahtoisin murjoa itseni ja vastapelaajan, koska peliltä menee kaikki idea.
    ... En edes yritä väittää että olisin mitenkään tyyni roolipelien ja etenkin hahmojeni suhteen.

    Ja kuten Reitzi (jostain syystä tekee kokoajan mieli kirjoittaa Reisiluts...) sanoi niin juuri se piilotettujen motiivien tajuaminen on ärsyttävää. Joskus tekee vain mieli sanoa että vaikka sun hahmosi onkin tuollainen yksiulotteinen kärpänen niin mun hahmoni kuviot on hieman monimutkaisempia. Anna niiden olla sellaisia...

    Taistelukohtauksia en ole erityisemmin edes pelaillut ja mikäli olen, se on ollut sivuseikka, sillä olen vain tahtonut tapattaa hahmoni nopeasti jotta voin keskittyä muihin hahmoihini.

    Kaiken tämän sekavuuden ja ärsyyntymisen pointti oli jotakin sinne päin kuin: "Ihan totta, viekää sitä peliä eteenpäin älkääkä ratkoko niitä ongelmia ennen kuin niitä edes ehtii syntyä! Ja improvisaatio on pelin suola ja pippuri ja vähän kaikki muutkin mausteet!"

    VastaaPoista