31. lokakuuta 2011

Hahmojen pyörteissä (osa I)

Osa I: Hahmoni muistuttaa minua?

Jokainen meistä on varmasti jossain vaiheessa pelihistoriaansa saanut hymyn suupieleensä tajutessaan, että juuri luotu hahmo on jossain määrin luojansa oloinen. Kenties se on satunnainen luonteenpiirre, ulkonäköseikka, haave tai elämänarvo. Jos edellä mainitut eivät kuitenkaan soittaneet kelloja kuulostaisiko tutummalta, että hahmo on sellainen kuin haluaisimme itse olla? Kauneusihanteet, työ, suhde-elämä, sekä luonne ovat olleet minulle ne tyypillisimmät ihanteiden ilmestymismuodot.
Roolipelauksen toinen muoto larppaus (eng. live-action role-game playing) on jo vuosia puhututtanut harrastajiaan niin kutsutun todellisuuden paon (= eskapismi) vuoksi. Monet aktiiviset larppaajat myöntävät pelin olevan omalla tavallaan arjen, tämän aikakauden ja kenties jopa oman itsensä karsastamista. Saatu roolihahmo toimii hetken lomana todellisuudesta, mutta kuinka vakavaksi todellisuuden pako voi mennä ja esiintyykö samaa ilmiötä foorumiroolipelauksessa? Itseäni tarkkailtuani molempien lajien harrastajana olen itse päätynyt tulokseen, että todellisuuden karsastaminen ei kuitenkaan ole niin vahvaa foorumiroolipelauksen yhteydessä.
Hahmoon täysin samaistuminen on tekstin kautta vaikeampaa, eivätkä puolitäydelliset ulkonäkökuvaukset yleensä täytä vaadittuja kriteerejä kuvaan todellisesta henkilöstä. Kuitenkin hahmokuvauksissa on esiintynyt jo usean vuoden joidenkin pelien keskuudessa tapa ottaa hahmokuviksi jonkin todellisen ihmisen valokuvat. Omien hahmojeni suhteen olen aina päätynyt pelkkiin kirjallisiin kuvauksiin tai piirrettyihin kuviin. Olen kuitenkin leikitellyt ajatuksella, että ottaisin jollekin hahmolleni todelliset kuvat ja seuraisin hetken miten hahmolla pelaaminen muuttuu, vai muuttuuko ollenkaan. Oletukseni kuitenkin on, että kyllä muuttuu. Kun näkee jollakin hahmolla aidontuntuiset tai aidot kuvat oma käsitykseni hahmosta yleensä muuttuu. Tilaa omalle mielikuvitukselle ei enää juurikaan jää ja mieli ryhtyy automaattisesti käyttämään valmista formaa ja sen luomia mahdollisuuksia. Hämmentyneisyyden hetki tuleekin siitä, jos hahmon kuvat ovat ennestään tutut. Aiemmin Leonardo di Capriona tunnettu heppu on nyt Tylypahkan noitakoulun oppilas Elias Norwood, toisella foorumilla Lontoolaiseen katujengiin kuuluva Cecil Wendewright. Voidaanko foorumiroolipelien yhteydessä ajatella, että kirjallisen pelimuodon vuoksi myös kirjallinen kuvaus on kuvallista parempi? Tätä en ehkä itse täysin komppaa, mutta kyseistä mielipidettä olen nähnyt esitettävän. Loppujen lopuksi valinta on usein kiinni pelistä, sillä monet adminit ovat tehneet oman linjauksensa selväksi.
En kuitenkaan väitä, että hahmomme muistuttaisivat aina meitä, edes vähissä määrin. Pelattavuudeltaan mielenkiintoisimpia hahmoja voivat olla juuri ne, jotka käyttäytyvät ja elävät juuri niin miten emme itse koskaan eläisi, jotka tekevät niin kuin emme koskaan tekisi. Roolipelaus on kaikissa muodoissaan omien fantasioiden ja ideoiden toteutusta, minkä vuoksi olisi hullua mennä sanomaan, että kaikki toimisivat tämän harrastuksen parissa täysin samalla tavalla, mutta samasta syystä taitaa olla mahdotonta, että pelattava hahmo ei koskaan toimisi kuten henkilö näppäimistön varjossa.
Aiheeseen liittyvää: Larppaus (www.larp.fi), Eskapismi (wikipedia)

22. lokakuuta 2011

Sananen linkkimaailmasta

Ystävyys, linkinvaihto, yhteistyöpelit, pelilistaukset… Foorumiroolipelimaailma pyörii pääasiassa erilaisten linkityskeinojen ympärillä ja uudelle pelille onkin tärkeintä päästä nimekkäimpien listauksien sivuille, jotta pelaajat löytävät pelin joskus. Onko suomenkielisessä maailmassa muitakin tietä löytää pelejä kuin roolipelilistaukset ja muiden roolipelien linkitykset? Tulin aika nopeasti vastaukseen, että ei ole. Rope.net on ollut jo pitkään johtava pelilistaus. Se on sivusto, jolle aloittelijat eksyvät ensimmäisenä ja sivusto jolle lähes poikkeuksetta pelit pyrkivät ensimmäisenä. Kriteerejä ei juuri ole, mutta julkisuutta senkin edestä. Seuraava polku lähteä etsimään julkisuutta on muut pelit. Kaikki pelit eivät kuitenkaan ryhdy linkinvaihtoon minkä tahansa pelin kanssa, vaan ovat asettaneet portaita linkitykselleen. Vaaditaan samaa genreä, tietynlaista juonta tai menestyneisyyttä. Leikitään idealla, että jälkimmäinen rupeaisi esiintymään yhä useampien pelien vaatimuslistoilla. Käytännössä se tarkoittaisi yhden portin kohti julkisuutta sulkeutumista. Onneksi kyseinen kauhukuva on vielä kohtalaisen harvinainen ja pelit ovat avoimia uudemmillekin kokeilijoille. Roolipelilistaukset ovat vieneet linkityksen uudelle tasolle. On fanipohjaisiin peleihin painottuneita listauksia tai listauksia, jotka ilmoittavat erikoistuneensa kummallisempiin juoniin. Listoilla on kuitenkin usein enemmän vaatimuksia, mutta myös enemmän auktoriteettia esittää niitä. Yleisin vaatimus on pelin ikä, sillä pian lopettavia ei listoille haluta heti pölyttymään.

Mutta kuinka paljon se linkkivyöry meille oikeastaan peleistä kertoo? Monissa listauksissa on lisäksi pieni kuvaus pelistä pelin adminin kirjoittamana. Muutamat lauseet kilpailevat siitä mitkä sanat ovat viisaimmin valittu, kuka johdattaa pelaajan omille sivuilleen. Roolipelitulva on näinä päivänä valtaisa, mutta sitä kritisoivia tahoja on hyvin vähän. Kuinka paljon pelaan omaan pussiini, jos sanon toivovani maailmaan enemmän roolipelilistauksia, jotka yrittäisivät itse kritisoida pelejä ennen niiden listaamista? Työmäärästä tulee valtava ja pidemmän päälle se todennäköisesti johtaisi listauksien kaatumiseen tai kuolettavaan hidastumiseen. Itse en kuitenkaan ole enää kovinkaan varma siitä, miten kymmenen täysin erilaista peliä ovat kaikki ”avoinhenkisiä, omalaatuisia ja aktiivisia”, kun todellisuus on toisinaan aivan muuta. Toisinaan olo on, kuin roolipeliteollisuudessa virtaisi raha. Ostettava tavara on pelaajat (joita on vain tietty määrä, kuluvat herkästi loppuun), mutta mikä on maksettava hinta?


Arvostelu: Hogwarts Refounded


// Pelistä on kirjoitettu uusi arvostelu 4/2015 //

Lokakuun toinen pelikatsaus on pyydetty arvostelu, joka koskee Harry Potter –saagaan pohjautuvaa foorumiroolipeliä Hogwarts Refounded. Peli ei ole se tavallisin fanipohjainen roolipeli, sillä se ei sijoitu eristettyyn Tylypahkan noitakouluun vaan juonen kiemuralla koulun käynti on siirretty keskelle Lontoon jästi-idylliä. Peli on perustettu 1.11.2008, mutta ei ole iästään huolimattaan noussut kaipaamaansa kukoistukseen (vielä). Peli on menneisyydessään kokenut yhden täysvaltaisen uudelleen käynnistyksen hiljaiselon vuoksi, mutta käy yhä hieman vajaalla pelaajamäärällä. Ylläpidon aktiivisuus on kuitenkin ihailtavaa. Vuosi vuodelta kiinnostus on pysynyt ja jatkunut.
Hogwarts Refounded on aikarajoitteinen peli ja sijoittuu ainoastaan lukuvuoteen 1974-1975, jolloin Tylypahkan oppilaat on jouduttu siirtämään keskelle Lontoota, tavallisen jästikoulun muotoon, sillä Riesu kera muut räyhänhenget ovat vallanneet koulun. Koska juoni poikkeaa tavallisesta saagasta selkeästi, ei saagan kannesta kanteen ole välttämättä täysin pakollista. On kuitenkin huomautettava, että tulva kirjaan liittyvää sanastoa, sekä paikkoja esittää omia vaatimuksiaan sarjan tuntemista kohtaan. Pelin juoni on kuitenkin kiehtova ajatus erityisesti niille, jotka eivät välttämättä täysin saagaan perustuvista peleistä välitä. Juoneen on luotu ylläpidon lisäämiä omia tarkennuksia mm. pimeän piirrosta lisäämään pelin omaleimaisuutta. Peli ei välttämättä sovi aivan aloittelijoille, ainakaan jos saaga itsessään ei ole hyvin tuttu, sillä se vaatii hyvinkin paljon omaa ideointia ja sovelluskykyä rikkomatta todellista juonta. Pelinjohto on ilmaissut alaikärajaksi yleisen K-13, mutta kotivisuilla ilmaistun toiveen perusteella tekstin tasosta uskaltaisin kallistua pelin sopivan vanhemmille.
Peliin on mahdollista luoda niin omia hahmoja, kuin hahmoja suoraan napattuna itse saagasta. Hahmon luontiin on valmis kaavake, jonka avulla on helppo täydentää ylläpidon toivomat tarvittavat faktat. Muuten hahmonluontiin liittyvät kysymykset on jätetty kotivisuilla hieman hämäriksi. Peliin on mahdollista luoda useampi kuin yksi hahmo, vaikkei seikasta kovin selkeästi sivuilla ilmoitetakaan. Raja on kuitenkin asetettu kahteen valmispohjaiseen hahmoon. Omia saa sitten ladella vapaammin. Foorumilla käytetään pelaajan nickinä hahmon etunimi sukunimeä, mikä saattaa luoda vaikutelman yhden hahmon pelistä. Se luodaanko jokaiselle uudelle hahmolle sitten myös uusi nicki, jäi itsellenikin hieman epäselväksi. Hahmohakemukset jätetään foorumille ja niiden suhteen ollaan kohtuullisen tarkkoja ajan puolelta. Mikäli hahmoa on hakenut fanfiktion pohjalta (valmiina olevia hahmoja), niin 7 vuorokauden sisällä hahmon hyväksymisestä foorumille tulee luoda tunnus tai hahmo vapautuu. Sama viikko on aikaa korjata hylätty hakemus. Rajat ovat hyvä esimerkki ylläpidon kaipaamasta aktiivisuudesta, mikä tulee ilmi myös varoitus-käytännöstä: yli kuukauden karkuteillä olleet pelaajat saavat varoituksen.
Kotisivut ovat pelkistetyt ja ehkä jopa hieman aloittelijamaiset, mikä on Hogwarts Refoundedin kohdalla hyvin harjaan johtavaa, sillä pelin admin Nibs, on useiden vuosien roolipelikonkari. Ulkoasun kielimästä mahdollisesta huolimattomuudesta tai rosoisuudesta ei kuitenkaan kannata turhia kummastua, sillä sisältö puhuu jo paremmin puolestaan. Pelin idea on esitelty napakasti (idea menneisyyden osalta ehkä jopa hieman liikaakin rautalangasta vääntäen) ja selkeästi, eikä jätä kovinkaan paljoa kysymyksiä juonen käytöstä pelissä. Sivuilta info löytyy lisäksi helposti lueteltuna kohta kohdalta, eikä tietoa tarvitse etsiä heinäsuovasta. Juonekkuudessa on myös otettu hyvin huomioon erikoisemmat pelattavat, kuten mm. ihmissudet. Infosta löytyy näin ollen täysikuiden päivämäärät, mitkä ovat aste realistisempaan pelisuoritukseen. Muuten se, kuinka peli pyörii vuotensa ympäri jää hieman hämäräksi. Sääntöpaketti kotisivuilla on vertaansa vailla ja ylläpito on listannut selkeästi mitä pelaajiltaan vaatii ja tahtoo. Tarkkojen sääntöjen (esim. kirjoitusasu) vastapainona on hulppeita pelaajien käsiin jätettyjä vapauksia, kuten jakautumisen rajoittamattomuus (oletettuna toki, että pysyy järjissään). Kotisivujen info tukee myös aloittelevaa pelaajaa ja uskoisin Potterit tarkemmin tuntevan selviävän pelin kanssa kokemattomuudesta huolimatta.
Foorumi ei yllätä ulkoasun jälkeen: se on harmaa ja yksinkertainen jättäen vähän fiilistä, ettei siihen ole pahemmin jaksettu panostaa. Edes selkeys ei pelastanut vaikutelmaa ja koetin kovasti pitää mielessä, että kyseessä on yhä pelikonkarin hallinnoima kokonaisuus. Foorumin sisältö puhuu kuitenkin kotisivun sisällön tavoin puolestaan. Lisäinfoa löytyy niin taikaliemistä kuin hahmojen ikäjanoista, lähes jokaiseen kysymykseen on vastaus. Ylläpito puuhaa aktiivisena ja foorumilla näkyy usean vuoden sinnittely. Se miksei peli ole silti kalastellut huomiota on mysteeri. Foorumi on luettavissa rekisteröitymättä, mikä mahdollistaa vapaan silmäilyn. Ilmapiiri on rento, mutta aktiivisuuteen pyrkivä, vaikka tällä hetkellä pelaajamäärä on ruhtinaalliset neljä. Pelaajat vienyt rutto on iskenyt menneiden vuosien aikana, mutta valoa on nähtävissä tunnelinpäässä uusien pelaajien liittymisen johdosta. Aktiivisia pelejä vuoden 2011 puolella ei kuitenkaan ole (vielä) olemassa ja arkistossakin olevat pelit ovat pääasiassa vuodelta 2009, osa jo lopettaneiden käsialaa. (erikoishuomiona mainittava, että yksinpelien pelaaminen on kielletty fanfiktion perusteella) Admin on kuitenkin luonut hyvän esimerkin huolellisesta hahmosta omallaan ja myös muut hahmot ovat selkeästi hieman enemmän pelanneiden käsialaa. Profiileissa suositaan valokuvia ja aikajanat kuuluvat erilliselle foorumilleen. En kuitenkaan näe syytä, miksi itse kehitetyt hahmot ja valmiit hahmot on sijoitettu erillisille alueilleen. Pelialueiden laajuus hämmästyttää jo näin pidempään pelannuttakin, tässä on sitä valinnanvaraa, mitä monesta paikasta uupuu! Pelialueiden kuvauksiin ei kuitenkaan ole käytetty aikaa, vaan maailman oletetaan olevan tuttu ennestään.
Hogwarts Refounded on fanipohjainen peli, jota voisin ehdottomasti suositella. Pelin hiljaisuus on ehdottomasti hämäävää ja pienistä kummallisuuksistaan huolimatta se on toimiva ja mielenkiintoinen kokonaisuus Harry Potterien maailmasta kiinnostuneelle pelaajalle. Peli sopii ehdottomasti aktiiviselle potter-fanille ja jos kaipaat peliä minkä hiljentyminen ei ainakaan ole ylläpidon aktiivisuudesta ja sinnikkyydestä kiinni, olet tullut oikeaan osoitteeseen! Ehdottomasti kokeilun arvoinen, mikäli loitsut ja salailu kiertävät verissä edes laskimoissa. ;)

Tiivistettynä:
+ Aktiivinen ja kokenut ylläpito
+ Rekisteröitymättömille avoin foorumi
+ Omaperäisesti sovellettu juoni
+ Hyvä tietopaketti pelistä, sekä säännöistä
+ Pelimahdollisuuksien määrä
- Pienet tekniset epäselvyydet pelin toiminnasta käytännössä (vuoden ajoitus, hahmojen luonti)
- Kotisivujen ja ulkoasun rosoinen olemus

9. lokakuuta 2011

Arvostelu: Cyrl RPG

(Lokakuun ensimmäinen pelikatsaus) on vuoden 2011 huhtikuussa perustettu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeiseen aikaan sijoittuva foorumiroolipeli Cyrl RPG on napannut itselleen mielenkiintoisen ja mielipiteitä herättävän aihepiirin. Tunteet ydinonnettomuuksia kohtaan ovat Fukushiman onnettomuuden jälkeen yhä pinnassa, vaikka sitä tosin ylläpito osasi ennustaa peliä suunnitellessaan. Pelissä ei kuitenkaan pelata ihmisillä, sillä kaksijalkaiset karkasivat räjähtäneen ydinvoimalan lähialueilta kauas jättäen jälkeensä hylätyt kaupungit. Sen sijaan hahmoina toimivat erilaiset koiraeläimet, joista osa kantaa kummallisia säteilyn aiheuttamia mutaatioita. Peli ei mainosta itseään historiaan tai scifiin kategorioitavana ja Rope.netinkin mukaan peli kuuluu eläinkunnan kategoriaan, mutta mielestäni kolmoispainotus sopisi pelille mahtavasti fiktio-fakta yhdistelmän vuoksi.

Pelin juoni herätti mielenkiintoa, sillä se ei ole se tavallisin vastakkainasettelu. Edellä mainittu kyllä kuuluu pelin henkeen, mutta toisiaan vastaan eivät ole laumat vaan rajuja mutaatioita omaavat, sekä terveemmät koiraeläimet. Pelin sivuilla kuitenkin luvataan, että tulevaisuudessa on luvassa jonkin laista klaanijakoa, mutta kyseistä juonta ei ainakaan tähän päivään mennessä ole pistetty käytäntöön.

Ulkoasu kotisivuilla on synkkä, mutta sopii olemukseltaan hyvin pelin aihepiiriin. Leiska on myös helppo navigoida ja kaikki tarvittava informaatio löytyy hyvin ryhmiteltyjen ja jaoteltujen linkkien alta. Sisällöltään sivut ovat ulkoasun kaltaiset: siistit ja informaatio on helposti käsien ulottuvilla. Tekstiä ei ole yltiömäisesti ja uutta pelaajaa huomioidaan myös heikomman historian tuntemuksen puitteista. Sivuilta löytyy hyvä ja tiivis paketti Tšernobylin räjähdyksen tapahtumista ja sitä seuranneista jälkivaikutuksista. Myös selkeät ohjeet pelin säännöistä, sekä pelaamisesta tukevat hieman kokemattomammankin pelaajan liittymistä mukaan, vaikka aihepiirinsä puolesta Cyrl RPG on hieman kokeneemmille pelaajille suunnattu roolipeli. Liittymiseen vaaditaan esimerkkiroolia, mutta hahmomäärää ei ole vapauden nimissä rajoitettu. Lisämaustetta tavallisempaan sisältöön tuovat UKK-osio, sekä aito Google Earthin kartta alueista. Jälkimmäisen avulla pelin fiktio-fakta asetelma vahvistuu ennestään, sekä luo realistisuutta juoneen. Harvassa pelissä on näin selkeä kartta käytettävissä, jonka avulla on helppo määritellä alueiden välimatkat, sekä sijainnit.

Pelissä on ikärajavaatimus (K-13), mitä pelaajien iät ovat noudattaneet poikkeuksetta. Keski-ikä pelaajilla on 16 vuoden molemmin puolin 20 henkilön hyvin naisvaltaisella porukalla. Foorumia silmäiltyä tulee kuitenkin huomanneeksi, että kesällä menneillään oli jonkinlainen hiljainen kausi ja useat pelaajat päättivät sen myös lopettamiseen. Syynä löytyi useimmiten ajanpuute ja lopettamisesta huolimatta pelaajat ovat kehuneet peliä, sekä pelin yhteishenkeä.

Foorumi jatkaa kotisivujen selkeää teemaa ja on helposti navigoitavissa. Pelin ulkopuolelle sijoittuvat pelialueet ovat monipuolisia ja mm. yksi silmään pistänyt hieman harvinaisempi osio, nimittäin pelaajien peliin liittymättömät tarinat on olemassa foorumilla hengailun mausteeksi. Perifoorumilla on osoitettu aktiivisuutta useiden kymmenien pelien aloitusten muodossa, sekä pelin ulkopuolisilla alueilla aktiivisena osallistumisena. Pelifoorumiin tutustuttaessa on kuitenkin huomautettava, että vaikka foorumia pääsee rekisteröitymättömänä päällepäin silmäilemään, ei alueisiin pääse tarkemmin tutustumaan ilman rekisteröintiä. Tämä ei taas ole sallittua ilman hahmon rekisteröimistä.

Hahmojen luetteloinnissa foorumilla on huomattavissa hienoinen vaikeaselkoisuus, sillä koiraeläimet on jaoteltu ainoastaan sukupuolen perusteella. Näin ollen jokainen hahmo täytyy käydä läpi erikseen voidakseen selvittää kuuluvatko hahmot kaupunkia asuttaviin vai metsässä eläviin hahmoihin. Monet pelaajat eivät myöskään ole maininneet asiasta selkeästi profiilissa, mutta kenties tulevaisuudessa luvattu klaanijaottelu selkeyttää foorumin hahmoluettelon uudelleen. Muuten hahmoaktiivisuus on hyvällä mallilla pelaajamäärään nähden, eikä peliseuran puute uhkaa uutta pelaajaa todennäköisesti koskaan.

Cyrl RPG on hyvällä mallilla oleva roolipelikokonaisuus, jota voin oman vierailuni perusteella ehdottomasti suositella hieman kokeneemmille roolipelaajille. Peli liikkuu koko ajan kohti aktiivisempaa ja ehjempää kokonaisuutta, johon vaikuttavat suurella osaa aktiiviset pelaajat. Ylläpito ottaa hyvin huomioon pelaajiensa mielipiteet ja idearikkaalle pelaajalle Cyrl RPG tarjoaa varmasti hyvät puitteet juonekkaaksi kokonaisuudeksi. Sen sijaan pelaajalle, joka haluaa vain nojata ylläpidon asettamaan juoneen, peli ei välttämättä ole se kaikkein antoisin.

Cyrl RPG

Tiivistettynä:

+ Hyvät, selkeät kotisivut, siisti ja aktiivinen foorumi
+ Ylläpidon aktiivisuus
+ Pelaajien huomioiminen juonessa
+ Faktan ja fiktion onnistunut yhdentäminen
- Toistaiseksi hieman harhaileva pääjuoni
- Foorumin selausesto rekisteröitymättömiltä pelaajilta

09/10/2011 Astria

6. lokakuuta 2011

Foorumiropetuksen ABC

Ajattelin tänne vähän tiivistää foorumiroolipelauksen ideaa siltä varalta, että blogin perusteella joku kiinnostuu, mutta ajatus on vielä vähän hämärä. Foorumiroolipelaus (engl. Play-by-Post game, PbP) on roolipelausta ehkä yhdessä luovimmista muodoistaan, sillä se perustuu pelaajan kirjoittamaan foorumiviestiin hahmonsa toiminnasta. Foorumiroolipelaus vaatii yleensä jonkin verran kirjoitustaitoja, sillä varsinkin kokeneempien pelaajien peleissä vaaditaan rooleilta jo pituutta, sekä kielellistä sisältöä. On kuitenkin myös paljon pelejä, joissa heikkoa kielen osaamista katsotaan sormien läpi ja niistä onkin hyvä aloittaa. Harjoittelemalla oppii!

Pelipaikkana toimii yllätys, yllätys, foorumi. Foorumille on yleensä luotu pelin ulkopuolisia alueita, joilla pelaajat voivat keskustella niitä näitä, kehittää hahmoillensa juonia ja etsiä peliseuraa. Varsinainen pelialue sisältää yleensä muutamia ylläpidon asettamia pelialueita, joita voivat olla esimerkiksi metsä, jokin tietty kaupunginosa, tietty objekti (esim. suihkulähde) tai kokonaisia tapahtumia (esim. vappukarnevaali). Pelialueet on yleensä esitelty joko foorumilla alueen nimen alla tai kotisivuilla pidempien kuvausten kera. Pelialueitten vaihtaminen kesken pelin on myös mahdollista, jolloin pelaajat valitsevat toisen kahdesta tavasta hoitaa peli loppuun: 1) he lopettavat pelin kyseisellä alueella jättäen pelin loppuun merkinnän ja linkin missä peli jatkuu tai 2) he sinnikkäästi pelaavat loppuun aloitusalueella, sillä pelistä käy kyllä ilmi paikanvaihto.

Hahmoprofiili luodaan mitä yleisimmin foorumille, alueelle joka on hahmoprofiileille erikseen varattu. Profiilin tulee sisältää perustiedot hahmosta kuten ikä, sukupuoli, nimi, sekä laji (esim. susi/ihminen/furry jne.). Lisäksi profiilista tulee yleensä ilmi hahmon luonne omana kohtanaan, menneisyys, sekä ulkonäkö mikäli kuva ei ole nähtävissä. Monet valitsevat ulkonäön suhteen sekä tekstin, että kuvan (tekijänoikeuksia toivotaan kunnioitettavan, mikäli tahtoo ottaa kuvan, mikä on toisen ihmisen kättentyötä). Lisäksi hahmoprofiiliin luodaan yleensä nk. aikajana. Aikajanalla tarkoitetaan luetteloa peleistä, joita hahmolla on pelattu. Vaihtelee täysin pelaajasta tahtooko henkilö lisätä pelistä mukaan myös pienen tiivistelmän, kenties aloitus- ja lopetusajankohdat tai merkinnät kuka on ollut pelin toisena osapuolena. On olemassa myös foorumeita, joilla aikajana tehdään erilliselle alueelle omaksi topicikseen. Silloin sama topici sisältää yleensä kaikkien pelaajan hahmojen aikajanat.

Uusi peli aloitetaan luomalla valitulle pelialueelle uusi topici (suom. aihe). Peli voidaan nimetä sen sisältöä kuvaten, mutta suurin osa valitsee otsikokseen vain mieleen juolahtavia lainauksia tai lauseita. Pelin ensimmäiseen viestiin merkitään yleensä, onko peli ennalta sovittu vai voiko siihen liittyä vapaasti muita. Tapa ei kuitenkaan ole voimassa kaikilla foorumeilla. Pelin aloittaja luo pelitilanteen: sään, vuorokaudenajan, sekä muut ympäristöön liittyvät tekijät ensimmäisessä viestissä. Lisäksi hän yleensä ilmaisee jollain tavalla selkeästi minkä hahmon hän on tuonut paikalle (nimen voi esimerkiksi boldata). Mukaan liittyvälle pelaajalle tyypillisin aloitus on tuoda hahmo samalle paikalle kuin aloittajan hahmo ja tuoda ilmi roolissaan, että hahmo on huomannut toisen hahmon, kenties yrittää saada toisen huomion. Tähän pelin aloittanut vastaa hahmonsa omalla reaktiolla, jonka jälkeen kontaktitilanne on luotu ja varsinainen peli voi alkaa.

Kokeneemmat roolipelaajat lisäävät peliviesteihinsä yleensä paljon muutakin sisältöä, kuin vain reaktiot toisen hahmon toimintaa kohden. On tyypillistä tuoda ilmi viesteissä mitä hahmo sillä hetkellä ajattelee, miten hän reagoi muuhun ympäristöön tai selventää hahmon muuta elekieltä. Joskus pelkkiä tilanteita ilman repliikkejä voidaan pelata hyvin pitkillä viesteillä (esim. taistelutilanne), jolloin on syytä muistaa aina välillä katkaista oman hahmon reaktioketju ja antaa toisellekin pelaajalle sananvalta. Tästä sananvallan antamisesta päästään yhteen tyypillisimpään peleissä tehtyyn virheeseen, joka on yleisesti ottaen kaikilla foorumiroolipelisivustoilla kiellettyä, eli autohittaus (engl. hit =lyönti). Hittaus ei suinkaan tarkoita, ettei toisen hahmoon saa yrittää fyysisesti kajota, vaikka englantia osaaville nimike saattaakin olla hieman hämäävä. Autohittaus on tilanne, missä toinen pelaaja pelaa toisen pelaajan hahmolle korvaamatonta vahinkoa tai pelaa toisen pelaajan hahmoa tämän puolesta. Kuulostaa kenties hieman monimutkaiselta, mutta olen kopioinut Kashome RPG:n sivulta muutamia esimerkkitilanteita. Hittaus ei ole kaikilla foorumeilla täysin kiellettyä ja itse asiassa kokenut pelaaja osaa myös hitata pelin aikana tavalla, jota ei välttämättä voida luokitella hittauksen alle (voit lukea esimerkkejä onnistuneista ja epäonnistuneista hittauksista Kashomen sivuilta: linkki).

Muut säännöt koskien foorumeilla pelaamista ovat yleensä ylläpidon asettamia ja saattavat vaihdella hyvinkin paljon pelin luonteesta riippuen. Uuteen peliin liityttäessä on syytä aina tarkistaa mitä sääntökirjausta pelissä noudatetaan ikävien tilanteiden välttämiseksi. Pääasiassa foorumiroolipelaus tukee kuitenkin mielikuvituksen lentoa ja omaa luovaa kirjoitustyyliä. Vain harvoissa paikoissa on rajattu peliviestien sisältöä tai esimerkiksi persoonamuotoa, jossa peli pelataan. Tärkeintä uutta peliä aloittaessa on avoin mieli ja aktiivinen osallistuminen heti alusta alkaen. Panosta hahmoon, se on puolet hyvästä pelikokemuksesta ja takaa ettei innostus lopu muutaman kuukauden jälkeen! Paneudu myös pelin juoneen, sillä se tulee olemaan hahmoasi kannatteleva voima hamaaseen loppuun saakka.

Aiheesta muualla: Wikipedia - Play-by-Post gaming (english)