Position Zero and Me

Kun aloitin foorumiropetuksen vuonna nakki ja perunasalaatti, ylläpitäjien asema nähtiin haastavana, aikaa vievänä, kokemusta vaativana ja ennen kaikkea kuitenkin tavoiteltuna. En itse aloittaessani olisi voinut kuvitellakaan ikänä luovani omaa peliä. Siis ikinä. Sitten tuli se aika, kun pelaamassani paikassa inspiraatio ei enää riittänyt ja muutaman muun pelaajan tuella rohkaistuin ja loin ensimmäisen foorumiroolipelini Ikras RPG:n. Peli oli juoneltaan naurettava, hatara ja maailma liian laaja hallittavaksi. Se oli tuomittu romahtamaan ennemmin tai myöhemmin.

Ja niin se romahtikin, aika pian oikeastaan. Sen jälkeen syntyi Kashome RPG. Peli, jonka ei ollut tarkoitus ikinä kaatua, mutta kohtalo otti tällä kertaa ohjat käsiin, kun serveri ajettiin konkurssiin. Vaikka olin kyllä ladannut koneelle tekstitiedostot (jotka Kashomella ovat lähemmäs 70 arkkia pitkät), ulkoasun, juonien ja kaikkien hahmojen menetys olivat liian iso isku pelin herättämiselle. Samalla kertaa kaatui suositumpi ja kompaktimpi keskiaikapeli Noitavaino RPG. Sen tietojen suhteen olin ollut varomattomampi, mitään ei jäänyt foorumin lisäksi.

Fiksumpi olisi ehkä jo vihdoin ymmärtänyt, että ylläpitäjän nimike ei ehkä ollut se kutsumisroolini tässä maailmassa, mutta jääräpäisenä päätin kokeilla vielä kerran. Syntyi Abrasta RPG, joka perustui ihailemalleni steampunkille ja Ghibli-studion luomusten kaltaiseen maisemointiin. Abrastan idea ei ollut varsinaisesti toimimaton, eikä se tuhoutunut serverin alasajossa. Kaikki ei silti ollut kohdallaan, sillä vaikka peli oli ollut käynnissä useita kuukausia aloin menettämään omaa mielenkiintoani siihen. On vihdoin pakko katsoa itseäni peiliin ja todeta, että loppujen lopuksi en vain ole ylläpitäjähenkinen persoona, ainakaan jos se taakka täytyy kantaa yksin.

Ajattelin nyt mennä todella syvälliseksi, mutta onko kukaan koskaan ajatellut minuuttaan foorumiroolipelaajana? En itse pahemmin ollut keskittynyt tähän ajatukseen aikaisemmin, mutta viimeiset viisi kuukautta pistivät miettimään, että minkälainen pelaaja oikeastaan itse olen. Osittain tämä pohdinta on ollut vain pieni osa sitä pohdintaa, jota olen käynyt kokonaisvaltaisesti itsestäni ihmisenä maailman heittäytyessä haasteelliseksi. En ole saanut vielä selville ihan täyttää vastausta, mutta luulen saaneeni ainakin osittain kiinni ideasta.

Pelien ylläpitäminen osoitti, että en ole admin-tyylinen ihminen. Toimin ihan hyvin toisena ylläpitäjänä ja moderaattorina. Toisin sanoen silloin kun joku muu on jakamassa vastuuta, mutta loppujen lopuksi ylläpitäjän nimike oli minulle liian yksinäinen ja statuspainotteinen tie kuljettavaksi. Huomasin viihtyväni enemmän ulkoisen tarkkailijan toimessa. Toisin sanoen, täällä Soihdussa, missä voin omalla tavallani olla avuksi ja iloksi muille foorumiroolaajille, sekä samaa aikaa olla vastuussa koko prokkiksestani yksin, kuitenkin huoletta ja vailla paineita menestyksestä. Huomasin myös nauttivani pelaamisesta enemmän muiden luomissa peleissä. Rakastavani muiden peleihin luomiani hahmoja enemmän, kuin omiin peleihin luomia hahmoja. Innostuvani juonista enemmän muiden maailmoissa kuin omissani. Miksi? En ole vieläkään aivan varma, sillä uskaltaisin väittää, että valtavirralla asia on juuri päinvastoin.

Tiedän pettäneeni useita ihmisiä matkan varrella. Kashome ja Noitavainokin jättivät jälkeensä pelaajia, jotka elättelivät toivoa noususta vielä pitkään serverien kaatumisen jälkeen. Abrasta on silti suurempi häpeä, sillä itsehän olen aina paukuttanut uusien pelien admineille että "jaksaa, jaksaa, polkee, polkee", sekä surrut sitä kun nuoria pelejä on lopettanut. Nyt heitin itse pyyhkeen kehään vedoten itseeni ja vaikka se kenties on se paras syy lopettaa, on silti vaikea sen jälkeen ilmoittaa kaavailevansa jotakin uutta prokkista.

Ennen kaikkea tämä teksti on kuitenkin anteeksi pyyntö niille, jotka ovat joutuneet pettymään, koska en ole tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin. Samalla haluan herättää ajatuksia kaikissa niissä, jotka pelaajina harkitsevat oman pelin perustamista. Suosittelen lämpimästi tutkimaan hetken itseään ja miettimään missä muodossa fooruroolauksesta nauttii eniten itse. Ylläpitäjän asema on se haluttu Position Zero, mutta se paikka on usein myös aika yksinäinen ja kaikkitietävä. Ja kuten kirjallisuudessakin, monet rakastavat lukemista ja mukaansa tempaavia tarinoita, mutta on täysin eri asia olla tarinan kirjoittaja, joka tietää lähes aina mitä seuraavalta sivulta tulee vastaan.