Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatiopuute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatiopuute. Näytä kaikki tekstit

28. helmikuuta 2016

Avalance survival guide

Kun haetaan uutta peliä, on tyypillistä kartoittaa tietenkin ensin mielenkiintoisia kokonaisuuksia, mutta monille pelaajille myös pelin sen hetkinen pelaajamäärä on kriteeri pelin valinnassa. Yleinen ajatus on enempi parempi, mutta haluaisin herätellä vähän ajatuksia siitä mitä on aloittaa pelissä, jossa on jo valmiiksi paljon pelaajia ja miten selvitä niin sanotusta alkushokista jonka aiheuttavat valtaisi tietomäärä ja lista sisäistettävien hahmojen nimistä.

Olen itse aloittanut muutamaan otteeseen pelissä jossa on ollut 30-80 pelaajaa. Kyseessä on aina yhtä mielenkiintoinen heittäytyminen, sillä mikäli edes puolet tästä pelaajamassasta on aktiivisia, hahmoja on yleensä noin viisikertainen määrä pelaajiin nähden. Kahlattavaa siis löytyy enemmän kuin pieni pää jaksaisi ymmärtää. On siis täysin luonnollista tuntea olonsa aluksi varsin lamaantuneeksi. Helpottavaa on pelin puolelta, mikäli aloittelijaa lähestytään jo olemassa olevien pelaajien puolelta. Silloinkin aloittavaa kannattaa lähestyä ns. täysin lausein, eli avata viestissä omien hahmojensa peruskarttaa ja missä kukin vaikuttaa, kenties jos peli-ideaa, jotta säästetään aloittavan pelaajan tonkimisen vaivaa. Jos kukaan ei kuitenkaan lähesty, kiireiden, juonilukkojen tai minkä tahansa muun syyn vuoksi, tässä on muutama vinkki miten lähestyä tietovuorta ja päästä mahdollisimman vaivattomasti mukaan porukkaan.

1. Karsi
Tärkeintä informaatio tulvassa on valikoida tietoa. Koska pelaajia on paljon, olen itse soveltanut tapaa vilkaista suoraan online-listaa ja sitten valita sieltä 1-3 nimimerkkiä joihin olen perehtynyt paremmin. Tämä on todella suositeltavaa, sillä on turha yrittää muistaa saman tien kaikkien pelaajien hahmoja tai alkaa kanssakäymiseen kaikkien kanssa. Hahmoa ei nimittäin kannata heti alkuun myöskään jakaa miljoonaan peliin ja monissa peleissä jakautumiselle on rajoitus, joka estää sen pelin puolelta ihan syystä. Valitse siis mieluummin ne 1-3 pelaajaa ja käy rauhassa läpi heidän hahmonsa. Kartoita miten teillä voisi mennä hahmot yhteen ja sen jälkeen lähesty pelaajaa itse yksityisviestillä ehdottaen kenties jo jotakin asetelmaa vanhemman pelaajan hahmoihin nojaten. Muista jättää myös ehdotusvaraa toiselle puolelle, mikäli heillä olisi jokin mukava idea. Kun hallitset nämä ensimmäiset 1-3 pelaajaa, lähde ottamaan samalla tekniikalla aina seuraava ja seuraava pelaaja. Keskity aktiivisiin, paljon onlinessa aikaa viettäviin pelaajiin.

2. Pohdi
Vaikka tämäkin postaus keskittyy enemmän siihen, miten käsitellä ulkopuolista tietomäärää, suosittelen myös antamaan aikaa itselle ajatella mitä oikeastaan haluaa omalta hahmolta. Juonisuunnittelut ovat hyviä paikkoja elävöittää omaa ajatuskarttaansa siitä mitä olisi kiva saada tapahtumaan hahmolle. Tämän voi tietenkin tehdä parhaiten hahmon luontivaiheessa, mutta asiasta ei ole haittaa luonnin jälkeenkään (joillakin peleillä pelisuunnittelu on salattu alue hahmon julkaisuun saakka, älkää antako sen hidastaa teitä). Kun omaat selkeän kuvan minkälaista ensikohtaamista haet, on helpompi poimia kenties niiden 1-3 pelaajan hahmojen sisältä sellaiset, jotka sopivat tarkoitukseesi parhaiten. Muista myös rohkeasti tarjota hahmoasi pelisuunnittelussa esitettyihin muiden pelaajien juoniin. On rikkautta päästä toteuttamaan muiden juonia siinä missä juonia myös omia!

3. Ole rohkea.
Anna foorumin tietää että olet olemassa ja käytettävissä. Luo oma topsu juonisuunnitteluun ja heittele sinne niin paljon ideoita, vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, mitä tahansa mitä onnistut ammentamaan omasta hahmostasi. Vaikkei kukaan heti tarttuisikaan niihin, on hyvä jättää selkeä jälki foorumille, että olet aktiivinen, sillä joku juuri liittymishetkelläsi viikon lomaillut saattaa napata kiinni uudesta juonesta vaikkapa palattuaan tai ainakin tietää, että olet olemassa. Liity rohkeasti myös yleisiin keskusteluihin, kysy kun pelissä käytetään hahmoista hassuja lempinimiä tai pelikohtaisia termejä. Älä anna itsesi jäädä porukan ulkopuolelle vain sen vuoksi, ettet kehtaa kysellä.

4. Anna itsellesi aikaa, älä ahnehdi
Jos pelissä on yli kymmenenkin aktiivista pelaajaa ja näillä on jokaisella yli viisi hahmoa, on vastassa on valtaisi tietomäärä kaiken muun pelin sisäistettävän lisäksi. Vie aikaa painaa kaikkien hahmojen nimet ja liitot, mahdolliset kiemurat ja edes pelaajien nickit mieleen. Anna itsellesi aikaa ja keskity itse valitsemiisi avausjuoniin. Älä pelkää myöskään sanoa ei vanhoille pelaajille, mikäli tunnet olosi ylikuormitetuksi tarjouksiin heti liityttyäsi. Anna itsellesi myös aikaa ajatella oman hahmosi tavoitteita. Kaikki pelaajat ymmärtävät kyllä, mikäli sanot haluavasi aloittaa rauhassa yhdellä tai kahdella pelillä ja että otat heihin uudelleen yhteyttä kun olet saanut paremman otteen touhusta. Vastapainoisesti vaikka kaikkien tarjoamat juonet olisivat aivan huippua ja jakautumissääntöä ei pelissä ole, suosittelen luomaan sellaisen päänsisäisesti ainakin hetkeksi. Hahmon jakaminen heti alussa valtavaan määrään pelejä voi ruveta tuntumaan myös itsestä pidemmällä tähtäimellä väsyttävältä, koska monet ensipelit ovat nimeen omaan tutustumispelejä ja näin ollen noudattavat aika samanlaista kaavaa, ellei jotakin muuta juonta ole sitten kehitetty alle. Sen lisäksi pelien sijoittaminen aikajanalle muuttuu aina vaikeammaksi, mitä useampi peli on samaan aikaan auki. Se kannattaa ottaa huomioon jakoinnossa.

6. Jos olet aivan uusi foorupelaaja...
...kysele paljon. Varsinkin suurissa peleissä porukka saattaa olla jo monella tapaa toisiinsa sitoutunutta ja juonia risteilee valtavasti vähän kaikkien hahmojen välillä. On meneillään moniulotteinen kaaos, joka näyttää ulkopuolelta aluksi siltä, että kaikki tietävät kaikesta kaiken, siinä missä tuntuu itse vaikealta rikkoa sitä kaaoksen muuria ulkoapäin. Älä pelkää pyytää jotakuta pelaajaa esimerkiksi auttamaan ihan kädestä pitäen. Pyydä neuvoja ja kysy rohkeasti. Ei kukaan meistä muuttunut mestariksi päivässä tai yhden pelin jälkeen. Varsinkin peleissä joissa maailma on laaja ja avoin, eikä selkeää pääjuonta ole, vaan peli nojaa enemmänkin pelaajien omalle kanssakäymiselle ja juonille, on syytä huutaa heti kovaan ääneen STOP ja pyytää joku taluttamaan suojatien yli. Vanhemmat pelaajat neuvovat kyllä mielellään, samoin kuin ylläpito, sillä uusi pelaaja on aina tärkeä lisäkiemura peliin. Käytä rohkeasti tätä hyväksesi ja ota siitä kaikki irti.

Extra
Kun seuraavan hahmon luonti alkaa kihelmöidä sormenpäissä, suosittelen lämpimästi katsastamaan hahmovälitystä. Pääset peliin heti voimakkaammin sisään, kun otat pelattavaksesi hahmon, jolla on jo juonikarttaa ja suhteita ympärillään - toisin sanoen jonkun toisen pelaajan hahmon veljen, lapsen tai jonkin muun kontaktin. Mikäli löydätte jonkin mielenkiintoisen raakileen, ehdotelkaa myös rohkeasti takaisin päin, mikäli teille herää joitakin ideoita mitä pelaaja ei ollut kirjoittanut topikiin. Yrittänyttä ei laiteta ja monet ovat joustohaluisia mikäli se poikii pelaajan hahmolle. Hulluus ja rohkeus, niillä pääsee monesti pitkälle!

Onnea matkaan!

Nara, Japan / C, Acha

8. lokakuuta 2014

DIY Inspiration in 5 Minutes

Onko sinusta joskus tuntunut, että peliviestiin vastaaminen on yhtä kurjaa kuin ikkunoiden pesu kaatosateella? Tarina ei kiehdo mitenkään, mutta pakko on vastata, kun ei sitä voi loputtomiinkaan lykätä? Oletko koskaan löytänyt itseäsi lyyhistyneenä tietokoneesi näppäimistölle miettimässä miksi harrastus tuntuu niin pakkopullalta? Tässä on ratkaisu! Super Duper Hyper Aktiivi-inspiraatio pistos joka - - …Ei.

Jokainen meistä on kokenut sen hetken, jolloin peliviestiin vastaaminen ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Olen itse ilkeä fooruroolaaja, en vastaa peleihin järjestyksessä, mikä johtaa siihen, että pelit jotka inspiroivat, tulevat pelatuksi nopeammin loppuun kuin ne, jotka eivät. Painiskelin ongelman kanssa tovin, kunnes kehitin itselleni mini-ratkaisun, joka ei ole yhtä helppo kuin inspiraatio-ruiske kaulavaltimoon, mutta josta olen kokenut pääseväni eteenpäin ongelman kanssa. Ja se työkalu on pieni liuta kysymyksiä.

Miksi en halua vastata peliin? -> Nyt rehellisesti. Mikä hahmoissa, juonessa, vastapelaajan tavassa kirjoittaa, edellisessä viestissä, pelitilanteessa, ylipäätänsä missään on vikana, että ei huvita.

Mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua, jotta siitä tulisi mielenkiintoista? -> Päästä mielikuvituksesi valloilleen, unohda toinen pelaaja ja tämän mielipiteet hetkeksi ja pelaa palloa yksinäsi peilikuvan kanssa. Mikä olisi juonenkäänne, joka todella sytyttäisi koko pelin?

Voidaanko kyseinen juonenkäänne toteuttaa? -> Hankalampi vaihe. Onko ajatus realistinen, rajoittavatko sitä jotkut toisen hahmon sidokset (rakkaussuhde on ehkä huono vaihtoehto jos toisen hahmo on naimisissa jne. ), ehkä toisen pelaajan jo tiedossa oleva mielipide tai toive pelin laadusta? Jos et ole varma, KYSY, koska itse olen kokenut yllättäviäkin vastauksia kun olen vain rohakistunut kysymään (esim. edellisen sulkuesimerkin tilanteessa hups, hahmostani tulikin syrjähyppy vastapelaajani hahmolle). Mikäli olet varma, että idea tulee lytätyksi, palaa edelliseen kysymykseen.

Tadaa! Pelaa juonta, joka sinua oikeasti kiinnostaa! (Damn… Pitäisi tehdä tätä ehkä useammin itsekin…) No nyt sitten, kun kysymykset on teille esitelty, voin vastata niihin ainakin omalta kantiltani. Yleisin syy itselleni, mikä ehkä myös näkyy tuosta ratkaisumallistani, on, että pelissä ei tapahdu tarpeeksi mielenkiintoisia asioita, jotta jaksaisin innostua siitä. Ja nyt heti seis, se ei välttämättä tarkoita, että pelissä täytyy olla taisteluja ja tukalia tilanteita. Mutta sanotaanko vaikka niin, että jos kommunikointi on takeltelevaa, eikä hahmoilla ei ole mitään varsinaista puheenaihetta, missiota tai pelillä mitään päämäärää… Silloin ollaan tylsyyden rajoilla (ainakin kun kyse on minusta).

Toinen mahdollinen syy on, että pelissä kuin pelissä voi olla niin sanotusti arvaamattomuuden puute, eli kun tiedät miten peli tulee kulkemaan seuraavassa viestissä (se on joko sovittu niin pitkälle ja juoni on... no... tylsä tai vastapelaaja on liiaksi ASY ja johdat koko ajan juonta), silloin ei hirveästi huvita vastata. Tähän on mielestäni vähän vaikea puuttua, koska monesti pelaajat ovat vähän nihkeitä kommentoimaan toistensa pelaamista. Ja taas jos juoni on sovittu tylsäksi pannukakuksi, on sitä vähän turha lähteä itkemään jälkeenpäin. Siksi suosittelisin miettimään mielessä edes jonkin päämäärän tai vaikka mielentilan jo alkavalle pelille, vaikka se olisi ihan tyhjästä alkava vapaasti liityttävä. Niin, että on jotain mihin voit tarttua kun alkaa näyttää pahalta.

Sitten on yksi vaietumpi tilanne, ihan vain siksi, että toisinaan ei ole ok käydä sanomassa pelikaverille, että muutatko viestiäsi. Se on tilanne, kun muuten ihan mukavasti sujuva peli saa pelikaverisi viestissä käänteen, joka imee sinusta mehut. Silloin voi pallotella edellä olevan kysymyskartan läpi pienenä apukeinona, mutta mikäli se ei auta, suosittelisin olemaan vain pirun rohkea: pyydä nätisti voisiko pelikaverisi ehkä jollain tavalla muuttaa tilannetta. Tämä ei ole ensimmäinen, eikä toinenkaan keino, eikä aina voi saada haluamaansa. On kuitenkin syytä kokeilla ja monesti pyyntö otetaan ihan hyvin vastaan. Olen itse mm. välillä kaavaillut sellaisia tilanteita, ettei vastapelaajieni hahmojen rohkeus ole riittänyt mitenkään ja around we go, press undo certain parts and back to the writing. Itse en pidä sitä pahana, mutta lähestykää asiaa varoen.

Fakta toki on, että joskus kyseessä on vain lahna-kausi, joka menee parin päivän (tai huonossa tapauksessa viikon) päästä ohi. Näihin kausiin ei voi sanoa muuta kuin että tsemppiä, älkääkä päästäkö itseänne kuitenkaan aivan pälkähästä. Joskus kirjoittaminen ruokkii itseään ja kun pääsee taas vahtiin, vastaaminen tulee ihan itsestään. Muistakaa, että ruudun takana on toinenkin pelaaja, jolle ikuisuuden odottaminen voi olla harmillista (vaikka enemmän näen ongelmaa, jossa ruoskitaan itseä liikaa siitä että tulee vastaamiseen väliä kuin toisinpäin, ainakin lähiaikoina ^^).

Kaunista sadepäivää!