8. tammikuuta 2013

Kotisivuapua?

On tässä tullut lähiaikoina ajateltua tätä kotisivukeskustelua, mikä fropejen ympärillä tällä hetkellä pyörii, sekä sitä tason nousua mitä ulkoasujen laadussa on tapahtunut. Koska itse kuulun vahvasti niihin jotka puoltavat sitä, että pelillä on kotisivut tulin siihen tulokseen, että toisaalta ei ole reilua kaataa ulkoasupaineita aloittavien ylläpitäjien niskaan, mikäli taitoa ei vaan ole riittävästi. Estääkö se pelin aloittamisen jossain vaiheessa jos pidämmen laadun nousukierteen yhtä voimakkaana kuin nyt? Joten, tässä teille ajatus:

Olen tehnyt itse ulkoasuja vuodesta nakki ja perunasalaatti ja koodi pysyy hyppysissä ihan hyvin. Kuvanmuokkaustaito ei ole ollut sitä huippua, mutta nykyään teen Gimpillä töitä ihan siedettävällä nopeudella. Menetin kuitenkin paljon näyttömateriaalia serverin kaatuessa ja koska teen epävirallisesti myös rahasta ulkoasuja erilaisille pienyksoityisyrittäjille, tarvitsisin lisää näyttömateriaalia. Kaksisuuntainen diili olisi aluksi siis tämä: Tarjoaisin ulkoasu-apua peleillä konkreettisesti suunnittelemalla adminin kanssa ulkoasun ja toteuttamalla sen. Hommaan voisi hakea esim. perustein, sillä montaa tälläistä en saa aikaiseksi kuukaudessa kun tätä muutakin elämää on, vaikka eihän sitä tiedä olisiko tälle edes käyttöä.

Mielipiteitä? Onko tarvetta?


Bunny for u becoz iz cute <3
(alkuperäinen osoite)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti