Ensiluonteesta etelään

Hahmon luominen on fooruroolaamisessa yksi suuremmista kulmakivistä: ilman hahmoja kun ei voida juurikaan puhua roolipelaamisesta. Hahmon kirjoitukseen löytyy yleensä tutoriali melkeen jokaisen pelin sivuilta, joissa jokaisessa listataan ainakin suurin piirtein ne pakolliset ominaisuudet, jotka ylläpito haluaa tietoonsa ennen hahmon hyväksymistä. Menneisyydessä oli myös tyypillistä asettaa merkkiminimi (esim. 500 kirjainta) luonteelle ja menneisyydelle, mutta se on (onneksi) ollut harvenemaan päin. Paljon löytyy myös ideoita ja vinkkilistoja mitä sinne profiiliin nyt sitten ylipäätänsä kannattaisi oikein kirjoitella, itsekin sellaisia olen tänne Soihtuun kirjoitellut blogin alkutaipaleella. Palaan niihin postauksiin ehkä tarkemmin joskus toiste, sillä haluaisin luomishetken sijaan herätellä teissä ajatuksia, mitä tapahtuu hahmoprofiilille  ja erityisesti hahmon luonteelle esimerkiksi kaksi kuukautta tai kaksi vuotta luontihetkestä myöhemmin.

Hahmon luomiseen käytettävää aikaa painotetaan todella tärkeänä erityisesti aloitteleville pelaajille ja monet kokeneet tunnustavat viettävänsä monia päiviä elleivät kuukausiakin ideoiden kypsyttelyssä, vaikka varsinainen kirjoitusprosessi itsessään veisi vain muutamia tunteja. Itselläni tuntuu menevän keskivertona ensin useita viikkoja idean tunnusteluun ja sen jälkeen kirjoitan hahmosta muutamia vedoksia ennen kuin muutama päivä myöhemmin tehtailen profiilin valmiiksi yleensä vuorokauden sisällä. Lähtökohtaisesti laajoja ja tarkkoja profiileja arvostetaan niukkojen ja lyhyiden sijaan, sillä sen uskotaan antavan pelaajalle enemmän ponnistuspinta-alaa pelissä. Sen lisäksi uudelta pelaajalta se on toki myös osoitus siitä, että jaksaa nähdä asian eteen vaivaa. Sanonta "hahmo on puolet onnistuneesta pelikokemuksesta" on monien pelinvetäjien allekirjoittama. Seison myös itse tämän takana. Erityisesti menneisyys on mielestäni profiilin osuus, johon kannattaa kunnolla pysähtyä ja miettiä se läpi huolella. Monesti menneisyyksissä näkee nopeasti uloskirjoitettuja sivuhahmoja (yhtäkkiä katoavia/kuolevia serkkuja ja vanhempia) tai pitkiä aikaloikkia ilman järkevää selitystä (erityisesti pitkäikäisillä hahmoilla kuten vampyyreillä). Menneisyys on kuitenkin hahmon perusta, aivan kuten se on ihan meidän irl ihmistenkin ja rohkaisen, kannustan ja maanittelen kaikkia kirjoittamaan sen huolella.

Mikä profiilissa sen sijaan voisi ansaitsa enemmän kevyttä kynää, on luonne. Enkä ollenkaan sano, että tässä olisi kyse pituudesta. On tietenkin tärkeää kirjoittaa luonne niin, että pelaajalla on selkeä peruskäsitys hahmonsa olemuksesta, sekä oikuista, miten tämä on kehittynyt menneisyytensä kannattelemana. Luonteeseen siis kannattaa ja täytyy käyttää aikaa ja antaa sille paljon huomiota, määritteleehän se kuitenkin hahmosi pääkäyttäytymismallin, ainakin aluksi. Tykkään kutsua tätä hahmon luonnetta ensiluonteeksi ja ajatella tätä nimeen omaan ponnistulautana, josta otetaan vauhtia kohti sitä, mitä hahmosta oikeasti tulee pelatessa.

Asia josta näissä hahmonkirjoitus tutoriaaleissa aivan liian harvoin mainitaan on hahmokehitys pelin aikana ja sille tilan jättäminen, sekä sen itselleen salliminen. Rohkenisin sanoa, että yli puolilla ellei suuremmallakin osalla luoduista hahmoista, hahmon käyttäytymismalli pelissä ei vastaa 100% sitä miksi pelaaja oli tämän alunperin ajatellut. Ja tässä tulee tärkein asia: se on aivan ok. Hahmot kasvavat jokaisen kohdatun hahmon, eli pelatun pelin viestimäärän verran omanlaisikseen ja on äärimmäisen tärkeää antaa tälle kehitykselleen tila. Joskus kuulee ohjeen "muistakaa jättää pelaamiselle tilaa" ja kirjaimellisesti se siis tarkoittaa enemmän pään sisällä tehtävää tiedostamista, kuin puuttuvia merkkejä luonteen lopusta. Kyse on joustokyvystä ja siitä, että sallii itselleen uudelleen kirjoittamisen mikäli sille tulee tarvetta. Foorupelatessa onnekkaimmat meistä saattavat pelata samoissa peleissä vuosikausia ja silloin ihanteellisessa tilanteessa myös sama hahmo on, osittain tietenkin hyvän pohjustuksen vuoksi, yhä mukana kuvioissa. On kuitenkin vähintäänkin realistista ajatella, että kyseessä ei ole enää täysin sama hahmo, kuin jolla aloitit pelaamaan useamman vuotta aiemmin.

Kirjoitin vuonna 2014 postauksen, jossa käsittelin hahmon luonteen mukaista pelaamista ja always say yes -periaatetta. Jotain tärkeää on kuitenkin jäänyt sanomatta: luonteen mukainen pelaaminen voi myös olla jotain muuta kuin mitä luonteeseen on kirjoitettu. Hahmomme saattavat kohdata tilanteita, jossa vaikuttavat muuttujat, joita emme koskaan olleet kuvitelleet niiden kohtaavan. Korkeanpaikan kammoinen hahmoni ylittää syvän kuilun riukua pitkin vikkelimpänä koko tiimistä, koska he pakenevat henkensä edestä susilaumaa. Aivan kuten tosielämässäkin saatamme toimia aivan normaaleja mallejamme vastaan yllättävässä tilantessa, kannustan antamaan mahdollisuuden tälle myös pelatessa. On siis ehkä tärkeintä sanoa, että kuunnelkaa tilanteita ja pelejänne. Kuunnelkaa itseänne. Onko tilanne sellainen, jossa hahmonne toimii mallien vai poikkeamien alla?

Kun näitä poikkeamia alkaa sattumaan enemmän, voidaan alkaa vähitellen ajattelemaan, että hahmon luonne on elämän kautta muuttumassa suuntaan tai toiseen. Suurimmalla osalla tämä käy alintajuntaisesti melkein huomaamatta ja näin ollen luonne-päivityksetkin jäävät sille tielle. Ja sitten on pelaajia, jotka eivät alkujaankaan pelanneet kirjoittamaansa luonnetta juurikaan, vaan jo ensimmäisessä pelissä ote hahmosta muuttui kuvitellusta erilaiseksi. Sekään ei tarkoita sitä, että meillä olisi pelaaja, joka pelaa kirjoittamaansa luonnetta vastaan, vaan ainoastaan, että meillä on pelaaja jonka hahmo kasvoi heti ensimmäisestä pelistä odottamattomaan suuntaan.

Todellisuudessa hahmon luominen on kaikkea muuta kuin pohdiskelua, juonittelua ja sanojen kirjoittamista paperille. Fooruroolaaminen on monien muiden roolipelien lailla hyvin improvisaatio pohjaista ja sen vuoksi tällä kirjoittamisella on tämä erityinen luonteenpiirre, jota kaikilla muilla kirjoittamisen muodoilla ei välttämättä ole: improvisoinnin kautta toteutuva "se vain tuntui oikealta" -fiilis, joka voi olla täysin vastaan käsikirjoitusta, kuten vaikkapa kirjoitettua luonnetta. Kirjoittajina ja pelaajina meihin vaikuttavat lukemattomat asiat jokaista peliviestiä kohden aiemmin määrittämämme hahmon lisäksi: mitä musiikkia sillä hetkellä kuuntelee, minkälaisia pelejä oli hetki sitten lukenut, minkälainen hahmo oli alla edellisessä viestissä, minkälainen fiilis nyt näin muuten on tänään? Kaikki nämä tuntemukset peilaavat yleensä jollain tavalla peliviestiimme alitajuntaisesti ja mikä parasta, sekään ei haittaa yhtikäs mitään.

Hahmoprofiilia kannattaa siis ajatella luurankona hahmolle, jota alatte luomaan siitä päivästä lähtien kuin loitte sen foorumille. Haluaisin tässä kohtaa sanoa, että epämääräisestä rangasta ei kasva selkeää lopputulosta, mutta itseassa foorupelien suhteen sekin on valhe, vaikken haluakaan rohkaista teistä ketään luomaan hutiloituja hahmoprofiileja. Tämä on kuitenkin rohkaisuna myös aloittavalle pelaajalle, jota saattaa ehkä vähän jopa karmaista kokeneempien sepustukset. Luontivaiheessa olemme kaikki yhtä heikoilla jäillä ensipelin kanssa, joka paljastaa meille ensimmäistä kertaa näyttääkö rakenteilla oleva kartano yhtään siltä mitä pohjapiirosten mukaan piti. Tärkeintä ei siis välttämättä sittenkään ole se yksi rysäys hahmoa luodessa kun sen sysää hyväksyntään ja siitä foorumille, vaan suurin (ja hauskin) työ saattaakin olla vasta edessäpäin.

- Acha

Muoks 17.3.16 // Sama aihetta sivunnut myös Sokea Yksisarvinen, lue postaus täältä :)

Hakone C, Acha

Sivuhuomautus

Tämä postaus syrjii pahasti kiinteän aikajanan hahmoja, jotka elävät niin sanotusti uudelleen ja uudelleen samoja vuosia (esimerkiksi vain x ja y tohtorien aikakauteen perustuva Doctor Who peli jne). Kiinteällä aikajanalla pelaaja tulee melkein vahingossa päättäneeksi koko hahmonsa kehityksensä pelatessaan aikajanasa viimeistä peliä, koska se on näin teoriassa se kehitys, jota kohden kaikki muut pelit pitäisi sitten ohjata. Suurinosa kiinteän janan pelaajista aloittaakin joka tapauksessa aikajanan "alusta" ja etenee mahdollisimman itsepintaisesti sitä pitkin ainakin aluksi. Kiinteän aikajanan peleistä on tuloss postausta tälle keväälle ja koetan käsitellä tätä asiaa enemmän siellä lisää. Keskitytään siis tällä kertaa kommenteissakin enemmän näihin juokseviin asioihin. :)

Vinkki
Vinkkini hahmoprofiilin päivitykseen olisi asettaa se n. puolivuosittaiseksi rutiiniksi, jolloin silmäilisi kertaallen lävitse sen onko jotain muutettavaa ilmennyt vai voidaanko jatkaa sellaisenaan (tehkää kuten sanon, älkääkä kuten teen. ps. vuoden urakka pöydällä nyt ja en suosittele). Menneisyyteen kannattaisi aina päivittää ainakin lisäosa (pelissä tapahtunutta tms), jossa käy lävitse peleissä tapahtuneita kiemuroita tiivistetysti osana hahmon menneisyyttä pelilistojen lisäksi. Täsmä-tarkastuksena kannattaa myös vilkaista ulkonäköä. Itselläni tulee sillä saralla yleensä kaikista eniten muutoksia jostain syystä kun hahmo on ollut ensimmäistä kertaa liikkeellä tai vetänyt jotain niskaansa. Myös muita lisäyksiä kannattaa miettiä, esimerkiksi suhdelistaa tavatuista hahmoista, uusista inhokkiruoista, lemmikkieläimistä tai lempikapakasta. Ylipäätänsä kaikkea peleissä sanottua voidaan käyttää profiilipäivitykseen. Itselleen on myös mukava laittaa ylös päivämääriä milloin päivitykset on tehty, niin pysyy paremmin kartalla olisi uudelle tarkastuskierrokselle tarvetta, mikäli ei tasaista tahtia itselleena aseta.

Almighty gods and illusions

Kokeilen sukeltaa taas hieman syvemmälle syynäysmaailmaan ja ajattelin kaivaa erään aiheen, jota olen sivunnut lukemattomia kertoja, mutten koskaan tarttunut täysin. Nimittäin metapelaamisen ja kaikkitietävän kertojan. Foorupelien kaikkitietävä kertoja eroaa hieman kirjallisuuden samasta sanasta, mutta ne keille käsite on uusi, ymmärtänette pian miksi sitä käytetään. Alkuun voi myös varoittaa, että hittauksen tavoin tässäkin on kyseessä hieman harmaa-alue, johon reagoidaan eri piireissä hyvin eritavoin. Tästä eteenpäin seuraava on minun henkilökohtainen mielipiteeni, joka perustuu omiin kokemuksiini ja pelaustottumuksiini.

Metapelaaminen / Kaikkitietävä kertoja = Pelaaja tietää kaiken

Kaikkitietävä kertoja on kirjallisuudessa kerrontamuoto, jossa kirjoittaja seuraa kirjan tapahtumia jumalan kaltaisesta asemasta, joka tietää hahmojen ajatuksista, menneisyydestä, tunteista ja teoriassa kaikesta kaiken, myös tulevaisuuden tapahtumista. Kerrontamuoto on kirjallisuudessa tyypillinen monien muiden rinnalla, kuten mm. hän-kertojan, jota foorupelaamisessa pääasiassa hyödynnetään (minä-kertojaa esiintyy myös harvakseltaan). Hän-kertoja tietää tapahtumat vain kerrontaa vetävän hahmon näkökulmasta, toisinsanoen vain tälle kerrotut/näytetyt asiat ja luonnollisesti oman menneisyytensä, muttei tulevaisuuttaan. Näin ollen ero kaikkitietävään kertojaan on valtaisa.

Monet pelaajat eivät edes huomaa luisuvansa metapelaamiseen sitä tehdessään. On myös ääniä, joiden mielestä osa metapelaamisesta on täysin sallittua tyylittelykeinona (kts. alhaalta alitajunnan osuus) tai esimerkiksi puhujien selväntämisenä (vastahahmon nimen käyttö ajatusosuuksissa, vaikkei hahmo tiedä sitä.). Olen itse sitä mieltä, että voimakkain illuusio hahmon omasta näkökulmasta syntyy, kun metapelaamista vältetään niin pitkälle kuin mahdollista, eli pysytään hän-kertojassa. Silloin myös vältetään seuraavat metapelaamisen räikeät muodot, joilla on yleensä tapana vahingoittaa pelimukavuutta ainakin tietyn pelaajatyypin kohdalla.

Mikä johtaa metapelaamiseen?

Koska tämä on syväluotaava postaus, annan sen vajota aivan pohjalle saakka. Siis, miten ihmeessä sitten harhaannumme hän-kertojasta kaikkitietävään, vaikka ero on noin radikaali ja selkeästi nähtävissä? Osa vastauksesta on tieto. Hyvin monet pelaajat ottavat asiakseen syynätä vastapelaajansa hahmot viimeistä pilkkua ja välimerkkiä myöten ja näin heillä on jo kohtuullisen selkeä kuva hahmosta ennen pelin alkua. Hyvin käytettynä hahmoprofiilien pienten tietojen myria auttaa meitä ammentamaan niistä yltiömäisesti hyvää: uusia juonia, paremmin suunniteltuja pelikäänteitä, ennenkohtaamattomia alkuasetelmia tai jopa inspiraatiota uuteen hahmoon. Ongelma syntyykin varomattomasta tietonkäytöstä, joka johtaa pelissä usein vahingossa toteutettuun metapelaamiseen.

Lisäsyy on psyykkinen, joka voidaan jakaa ainakin kahteen selkeään kandinaattiin: merkkimäärässä ammottavaan aukkoon ja tarpeeseen reagoida kaikkeen, mitä vastapelaaja on kirjoittanut. Merkkimäärä on todennäköisesti kaikille pelaajille tuttu. Se on se tunne, kun on sanonut jo kaiken, mitä halusi vuorollaan pelata, mutta silti näytöllä on vain pieni töpö, jota ei kehtaisi sellaisenaan postata vastaukseksi toisen vaivalla väkerrettyyn viestiin. Niinpä keksimme fillereitä, päivän säätä, vaatekuvauksia ja toisinaan, metapelauspohdintaa toisen olemuksesta. Tämä tarve on yhteistyössä usein jälkimmäisen kanssa, eli tarpeen reagoida kaikkeen. Monilla pelaajilla on tapana pohtia hahmojensa ajatuksissa menneitä tapahtumia, tapaamiaan sieluja, päivän säätä, tiettyjä asioita myös siihen hetkeen liittyen, mutta harva tulee ajatteeleksi, että jos lähdet reagoimaan vastapelaajan näihin ajatuksiin, sitä kutsutaan metapelaamiseksi, kaikkitietäväksi kertojaksi.

Kaikkitietävä kertoja vai alintajuntaa?
 
Alintajunnan pelaamiseksi luetaan yleensä se, kun pelaaja lähtee kommentoimaan toisen pelaajan kirjoittamia pohdintoja, joita ei ole sanottu ääneen. Tyypillinen esimerkki on esimerkiksi "Marie ei voinut kuvitella Royn ajattelevan myyvänsä koko perintötilansa, mutta jos hän olisi tajunnut, riita olisi syttynyt samantien" . Tämänkaltainen lausahdus ei varsinaisesti tuo pelille mitään syvyyttä, eikä myöskään liity hahmon ajatuskarttaan, koska lauseen mukaan, hahmo ei voi lukea toisen ajatuksia. Näihin lauseihin syyllistytään eniten juuri psyykkisestä tarpeesta reagoida kaikkeen vastapelaajan sanomaan, mutta pääasiassa koen itse vastaavat turhiksi fillereiksi, mutta suurin riski piilee siinä, että tämä kerran käyttöön otettu huomio ja kaikkitietävä kertoja leviää enemmän valtaa haukkaavaksi metapelaamisen merkeiksi.

Ajatusten metapelaaminen

Tosielämässä on tosinaan täysin luonnollista, että että saatat arvata tänään ensimmäistä kertaa työhaastattelussa valkoisiin sonnustautuneen mieshenkilön pukutuvan yleensä tummiin sävyihin, kun tämä vaikuttaa vähän epämukavalta oloonsa tai kun hänen laukustaan pilkottaa metalli-bändin paita odottamassa vaihtoa. Voit myös olla ajatuksessasi täysin väärässä ja paita on lahja ystävälle ja epämukavuus johtuu tilanteen tuomasta jännityksestä. Tosielämässä teemme lukemattomia näitä havaintoja, on siis täysin luonnollista, että siirrämme osan tavasta myös peleihimme. Se mikä herättää minulla kysymyksiä on, että nämä arvaukset jostain syystä osuvat aina oikeaan, vaikkei hahmon yllä olisikaan yhtäkään vihjettä tämän arkipäiväolemuksesta. (Pelivinkki: kokeile joskus arvata väärin tahallasi!)

Koska foorupelaaminen on vuorovaikuttamista, meille on täysin luonnollista kirjoittaa reaktioita esimerkin kaltaisiin ulkonäkötekijöihin, kuten vaatteisiin, ilmeisiin, käytettyihin sanavalintoihin etc. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, ettei anna metapelaamisen ottaa tilanteesta otetta, sillä on kohtuullisen realistista olettaa, ettei hahmosi kykene arvaamaan ensitreffiensä komistuksen olevan allerginen valkosipulille tai kun toisen silmissä häilähtää hetkeksi surullinen kajo, arvaat heti toisen äidin kuolleen pari päivää sitten, koska tiedät mitä hahmon aikaisemmassa pelissä tapahtui. Niin pitkään kun nämä asiat jäävät alitajunnan tasolle aikaisemman kaltaisessa lausahduksessa, joissain piireissä niitä katsotaan läpi sormien. Henkilökohtaisesti koen tämän kuitenkin rikkovan myös sitä illuusiota esimerkiksi ensitapaamisesta, joka sen hetkisen pelin ylle on levitetty ja suosittelisin jättämään myös alitajuntaiset pois viestistä. Oikea ongelma syntyy kuitenkin, kun tämä alintajuntainen kaikkitietävä kertoja leviää hahmon ajatuksiin ja pahimmassa tapauksessa sen jälkeen myös tämän repliikkeihin.

Seuraa yleensä hyvin kiusaannuttava tilanne, joka voidaan pistää "puhtaan sattuman piikkiin" esimerkiksi aloittelijoiden peleissä ja harva kokeneemmista jaksaa oikeasti huomauttaa asiasta. Pidemmän päälle nämä toistumat johtavat kuitenkin auttamatta tilanteeseen, jossa kaikkitietävää kertojaa pelaava pelaaja dominoi pelin luonnetta, vapautta ja samalla kohtaamisen ja hän-kertojan illuusio särkyy. Räikeimmät metapelaamisen muodot, joita tulisi mielestäni ehdottomasti välttää, on vastapelaajan hahmon menneisyydestä yksityiskohtien yllättävä keskustelun aiheiksi poimiminen, hahmon aikaisempien pelien tapahtumien heijasteleminen liian selkeäksi uteluksi, hahmoprofiilista yksityiskohtien poimiminen ja niiden aivan yllätyksellinen oikein arvaus, hahmon pukeutumistyylin generisaatio (eli vahingossa pohdit kuinka poikkeavan asiallinen puku takakujien slobilla on tänään) ja luonteen ennalta-arviointi. Itse suosittelen huomauttamaan vastapelaajalle aina, jos tunnet, että räikeä metapelaaminen alkaa haittaamaan omaa pelaamistasi.

Metapelaaminen ja hahmon luonne

Kun tiedät valmiiksi, että vastapelaajan hahmo on esimerkiksi aggressiivinen tai vaikkapa miesvihaaja, saatat muuttaa oman hahmosi lähestymistapaa saadaksesi tietyn reaktion tältä. Ehkä olet ehdottanut koko pelin juonta pohjaten siihen, että tiedät, että hahmoillanne tulee klikkaamaan tavalla tai toisella? On luonnollista perustaa juonia tämän varaan, mutta haluaisin kannustaa kaikkia myös olemaan pakottamatta luonnetta toisten hahmojen päälle.

Foorumiroolipelauksen yksi hienous on ainaisesti kehittyvät hahmot ja siinä ohessa ainaisesti kehittyvät hahmoluonteet. Emme ole korjaamassa luonnekuvauksia päivittäin, sen enempää kuin ehkä pelaa aina ne mielessä. Kuvaus on monelle pelaajalle ainoastaan ranka, jonka pohjalta pelaaja lähtee kietomaan monimutkaisempaa verkostoa, joka koostuu tunteista, ajatuksista ja kokemuksista, joita pelien aikana keertyy - aivan kuten ihminen oikeassakin elämässä. Siksi on vaarallista ajatella vastapelaajan hahmon olevan sanojensa mittainen aina ja kaikkialla. Yllättävissä tilanteissa pelaaja saattaa kokea tarpeelliseksi pelata hahmoa täysin eri tavalla. Kaikilla aina vihainen hahmo liikuttuu liikennevaloissa ja taluttaa vanhuksen yli tien.

Antakaa vastapelaajallenne mahdollisuus näyttää teille hahmonsa luonne, oli se sitten poikkeamapäivä tai pidemmän kautta tapahtunut muutos. Itse en yleensä välttämättä edes lue vastapelaajani hahmon luonnetta ennen ensimmäistä peliä, joskus en sen jälkeenkään. "Hahmoni ei tiedä sitä, miksi minunkaan tarvitsisi?" on ajatusmalli, jota kannattaa huvikseen kokeilla vaikkapa vain kerran, huvikseen. (hän-kertojan ydinideologia) Se auttaa harjoituksen muodossa antamaan painoa vastapelaajan annille ja sille yksittäiselle pelille, joka mahdollistaa kehityksen molemmille pelaajille, mikäli kummallakin on silmät auki ja mielet avoinna.

--

Ydin, miksi metapelaamista kannattaisi välttää, on illuusion herkkä särkyminen. Foorupelaaminen on kirjallista improvisaatioteatteria ja toisinaan todella herkkä sille, että illuusio todellisuudesta murtuu. Mitä tulee asioihin kuten ihan alussa mainittu vastapelaajan hahmon nimen käyttäminen, vaikkei oma hahmo vielä tiedä sitä - näihin harmaisiin kohtiin on monta mielipidettä. Omani on silti, että jo tämä pieni ele vaarantaa mielikuvan siitä, etteivät hahmo tiedä toisistaan kaikkea, miksi vältän myös tätä pelatessani.  Kannustan myös harkitsemaan, onko oikeasti tarvetta syynätä vastapelaajan hahmoprofiilia niin tarkasti ennen peliä, erityisesti luonteen osalta, toisinaan myös pelin jälkeenkään. Itselläni on ollut monia kokemuksia, joissa hahmoni kohtaama hahmo, on kertatoisensa jälkeen käyttäytynyt täysin luonteensa vastaisesti ilman suunnittelua ja yllätyin tästä kun lopulta luin hahmon luonnekuvauksen. Tulossa luonnepostaus aiheesta pian.

Kiitos & kumarrus!

Shinagawa, Tokyo