10. kesäkuuta 2014

Salakanava

Olen itse tottunut siihen ajatukseen, että kun kyseessä on foorumiroolipelaus, se sijoittuu pelin foorumille, tai omalla tavallaan pelin kotisivuille, josta tiedon pelaamiseen voi ammentaa. Pieni lisäuloke on myös klassisesti ollut pelin vieraskirja, jossa saavat äänensä kuuluviin nekin, jotka eivät peliin vielä kuulu. Monessa paikassa tämä vieraskirja on kuitenkin korvattu foorumilta löytyvällä alueella, jonne pääsee kirjoittamaan ilman käyttäjätunnusta.

Kuinka moni uusi pelaaja on kuitenkin liittyessään huomannut, että kun kaikki muu on valmista: on hahmo ja on käyty esittäytymässä, joidenkin vanhempien pelaajien kanssa ehkä jopa viestiteltykin mahdollisista peleistä, jotain silti puuttuu? Ihan kuin olisi joku kanava, jolle jää sokeaksi? Itse törmäsin tähän ilmiöön aivan hetki sitten, aloittaessani uudessa pelipaikassa. Aluksi pistin hiljaisuuden vain sen piikkiin, että olin itse aika kiireinen, enkä ollutkaan aloittamassa pelejä niin tiuhaan ensimmäisten viikkojen aikana. Viimeistelin hahmoni rauhassa ja kun kaikki oli valmista, aloin hakemaan pelimahdollisuuksia. Muutama syntyi, mutta jotakin puuttui. Meni hetki ennen kuin tajusin, että se mitä puuttui oli se yksi kaista, mitä en ollut harkinnut. Uuden pelini pelaajakunta oli tuntenut pidemmältä aikaa. Pelijuonia ei sovittu foorumilla, ne solmittiin Skypessä.

Kyllähän pelaajat ovat pitkin maita ja aikoja, mesen, skypen ja osa myös facebookin kautta solmineet pelisuhteita, joista hyvällä tuurilla on kehittynyt myös ystävyyssuhteita. Nämä mediat ovat helpompia ja vaivattomampia käyttää kuin foorumin yksityisviestit ja miksi ylipäätänsä aloittaa foorumille kyselyä juonista, kun voi suoraan kohdistaa kysymyksen vaikka Skypen joukkokeskustelussa tutulle porukalle tai vaikka suoraan yksityiskeskustelussa muiden jutusteluiden joukossa suoraan tietylle pelaajalle?

Uudet pelaajat. Siinä on yksi syy aloittaa samat aiheet myös foorumilla. Sitä ei tule alkuun edes ajatelleeksi, että kun uusi pelaaja aloittaa pelissä, kaikki mitä hän näkee, on se mitä tapahtuu foorumilla. Usein menee aikaa päästä näihin muihin sosiaalisiin medioihin ja joihinkin pelaajiin ei linkity ikinä. Aloittavalle pelaajalle kontaktit ovat kuitenkin tärkeitä ja ajatus siitä, että suurin osa juonista solmitaan jossain muualla kuin foorumilla, on aika pelottava niiden medioiden ulkopuolelle jäävälle. Sitä menettää suuren osan mahdollisuuksia solmia pelisuhteita ja lopulta ujompi voi jäädä porukan ulkopuolelle.

En sano, että ongelma koskisi monia pelejä. Tähän ilmiöön en ole kovinkaan montaa kertaa törmännyt, mutta kerrastakin se on mukava nostaa esille. Suositaanko teidän peleissänne paljon pelin ulkopuolista suunnittelua tai oletteko itse kokeneet jäävänne juonimisista ulkopuolelle pelin aloituksen alkuvaiheissa? Miten suuriosa juonista oikeastaan kehittyy pelin ulkopuolella ja kuinka pieni osa foorumin seinien sisällä? Tämä minusta olisi todella mielenkiintoista kuulla.

Terkuin
Acha

Kuvan alkuperäinen osoite

4 kommenttia:

  1. Olen tahollani pohtinut tätä samaa ilmiötä jo jonkin aikaa. Hyvä tietää, etten ole ainoa, joka on siihen törmännyt.

    Kahden pelaajan väliset tai pieneen porukkaan keskittyvät juonet voi vallan mainiosti sopia privaatistikin, kunhan pelien ja juonien suunnittelu lljaemmassa mittakaavassa keskittyy foorumille. Erilaiset plotter-ketjut ovat edelleen hyvä tapa kuulutella niin yksittäisiä peli-ideoita kuin pitkäaikaisempia juonikuvioitakin. Yksityiskohdista voi sitten tarvittaessa sopia tarkemmin salakanavilla, jos kokee tarpeelliseksi.

    Mielestäni kv-piireissä yleinen tapa sopia peleistä ja juonten pääpiirteistä pelisuunnitteluketjussa on kuitenkin muille pelaajille mielekkäämpää. Kun uusi pelaaja näkee sopimuksen tiettyjen hahmojen välisestä juonesta foorumin pelisuunnittelualueella, ei hän tule turhaan ehdottaneeksi vastaavaa juonta samoille pelaajille/hahmoille. Sama pätee myös "hahmo etsii pelaajaa" -tyyppisissä ketjuissa. Esim. jos hahmon luomisesta kiinnostunut pelaaja esittää kysymyksensä/varauksensa suoraan alkuperäiseen ketjuun, ei muiden samasta hahmosta kiinnostuneiden tarvitse esittää samoja kysymyksiä uudelleen.

    Itse suosin omassa pelaamisessani ja omien hahmojeni kanssa mahdollisimman vähäisen ennakkosuunnittelun strategiaa, sillä parhaimmat pelikokemukseni niin yksittäisissä peliketjuissa kuin pidemmissäkin juonissa ovat syntyneet nimenomaan spontaanisti ja puolivahingossa. Tällöin ei myöskään tule paineita kauan ja hartaasti suunnitellun juonen täydellisestä toteuttamisesta.

    En ole itse kovin montaa kertaa uuteen peliin liityttyäni kokenut jääväni juonimisen ulkopuolelle. Pitkälti, koska
    1) olen viime vuosina pelannut pääasiassa peleissä, joissa kuulun joko ylläpitotiimiin tai muuten pelin alkutaipaleella mukaan liittyneisiin pelaajiin, joita tämä ongelma harvoin koskettaa, ja
    2) olen liittymistä harkitessani kiinnittänyt huomiota pelisuunnittelualueen aktiivisuuteen ja vilkuillut pelaavatko tietyt pelaajat aina tiettyjen pelaajien kanssa vai kaikki kaikkien kanssa (tämäkin kertoo paljon siitä, missä pääosa pelin juonista kehittyy).

    Toisaalta, olen aina ollut suhteellisen aktiivinen ja oma-aloitteinen pelien juonimisen ja uusien (avointen) pelialoitusten postaamisen suhteen, millä on voinut olla vaikutusta asiaan. Tällaiset sisäpiirin kanavilla solmittavat juonethan ovat useimmiten vaikeimpia pelaajille, jotka eivät uuteen peliin liittyessään oikein tiedä, mistä aloittaa. Siksi onkin erityisen tärkeää keskittää juonien suunnittelemista yleisille foorumeille yksityiskeskusteluiden sijaan, jotta uusista tulokkaista ujoimmatkin pääsevät peliin sisälle. Uuden tulokkaan voi muutenkin olla joskus vaikea päästä mukaan toisensa pitkään tunteneiden pelaajien off-keskusteluun, ja jos peliin ja pelaamiseen liittyvistä asioistakin sovitaan pääasiassa offin puolella, voi kynnys osallistua foorumin toimintaan kasvaa entistä suuremmaksi.

    Ns. salakanavat voivat tietty omalla tavallaan rikastuttaa ja nopeuttaa pelien suunnittelua ja toteuttamista, mutta ne saattavat samaan aikaan myös vieraannuttaa uusia pelaajia, erityisesti arempia sellaisia. Eniten tällaiset ongelmat vaikuttavat omien kokemusteni mukaan hahmo- ja hahmokehitysjohtoisissa peleissä, joissa ”juoni” koostuu nimenomaan pelaajien toimesta ja hahmojen välisistä suhteista. Juonipainotteisissa ja pelinjohtajavetoisissa peleissähän juonen päälinjat ja ohjeistus tulevat usein ylhäältä, eikä salakanavien kautta suunnittelemiselle jää paljoakaan tilaa.

    En tiedä. Mutu-tuntumani perusteella harmillisen monen pelaajan lopettamispäätöstä vauhdittavat tällaiset ulkopuolisuuden tunteet, mutta varmuutta minulla ei asiasta ole. Toisaalta osa pelaajista kokee päässeensä nopeasti sisälle peliin ja mukaan porukkaan juuri aktiivisen ja dynaamisen salakanavayhteydenpidon myötä.

    Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin kokemuksia aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä, kiitos mielipiteestäsi :)
      - Acha

      Poista
  2. Olettaisin (valitettavasti) tietäväni, mistä pelistä tässä tekstissä on kyse. En kuitenkaan puutu tähän asiaan sen enempää :)

    Itse koen pelatessa todella mielekkääksi sen, että minulla on muutamia tuttuja pelikavereita, joiden kanssa tiedän suunnittelun onnistuvan jo puolikkaan ajatuksen voimastakin. Koska olemme tällaisten henkilöiden kanssa tunteneet pidempään, mahdollisesti jo roolipelipiirien ulkopuoleltakin, pystymme kätevästi suunnittelemaan pelejä myös esimerkiksi Facebookin ja pikaviestimien kautta, mutta en ole koskaan (ainakaan tietoisesti!) halunnut jättää ketään ulkopuolelle. Päinvastoin, mikäli peliin liittyy mukavan oloinen pelaaja kiinnostavan hahmon kanssa, ideoin mielelläni uutta ja toivotan ainakin omalta osaltani pelaajan tervetulleeksi mukaan.

    Pikaviestimet pelisuunnittelussa ovat mielestäni toisin sanoen hyvä asia - niin, tiettyyn rajaan saakka. Kunhan kukaan ei tunne jäävänsä porukan ulkopuolelle, homma toimii. Toisten ihmisten ajatuksia ja tuntemuksia on kuitenkin hyvin vaikea lukea, mutta ainakin omalta osaltani koen tärkeäksi sen, että ainakin yritän parhaani saadakseni uuden pelaajan viihtymään - etenkin siinä tilanteessa, kun kyse on ylläpitämästäni pelistä.

    IRC-kanavat ovat tuntuneet yleistyvän erityisesti viimeaikoina (realismi)roolipelien keskuudessa pelien suunnittelukanavana ja toisaalta myös keskustelupaikkana - mikä tietysti mahdollistaa nopeamman suunnittelun ja toisiin pelaajiin tutustumisen. Olen kuitenkin huomannut sen, että monet kokevat myös irkin jokseenkin vieraaksi paikaksi, eikä ketään myöskään voi pakottaa tulemaan mukaan irkkiin juttelemaan. Tietysti erityisesti oma aktiivisuus on suuressa roolissa sen suhteen, kuinka nopeasti ja paljon (ja ennen kaikkea, millaista) peliseuraa saa, mutta aina sekään ei riitä. Usein salaseurat - tai kuppikunnat, sisäpiirit, insidekerhot - millä nimellä tällaista ryhmittymää haluaakaan kutsua - nimittäin tykkäävät keskittää omat pelinsä oman porukkansa sisälle. Tällaisiin ryhmittymiin on todella vaikea päästä mukaan, ja vaikka peli itsessään olisikin "ihan kiva", siitä tuntuu joka tapauksessa puuttuvan jotakin.

    Nämä ovat siis omia kokemuksiani ja huomioitani, äärimmäisen pirstaleisesti selitettynä! Toivottavasti näistä kuitenkin jotakin selkoa ottaa :)

    Haluaisin kuitenkin lopuksi vielä heittää ilmoille pienen kysymyksen - tai miksipä mahdollisesti en vaikka ihan ideaa sille, mistä myös voisi kirjoittaa tulevaisuudessa Mustesoihtuun. Toisin sanoen - hahmomäärät per pelaaja. Olen itse törmännyt peliin - luultavasti samaan, kuin joka tässä on nostettu esille - jossa pelaajilla (tai mahd. ylläpitäjillä) on ~40 hahmoa tai enemmänkin - per pelaaja. Millaisia ajatuksia tämä herättää, missä menevät hyvän maun rajat? Voiko jokaiseen hahmoon todella panostaa ja keskittyä, kun yksittäisten hahmojen lukumäärä on niin suunnattoman suuri? Voisin paasata tästä aiheesta varmaankin hyvän tovin, mutta koska menee offiksi, jätän tällä haavaa aiheen tähän :)

    Jään innolla odottelemaan myös muiden mielipiteitä "salaseuroja" koskien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejs, kiitos kommentistasi :)
      Haluan heti alkuun sanoa, että en vaikka jokin tekstini olisi jonkin tietyn pelin tai pelaajan toimien innoittama, ei niitä ole koskaan tarkoitettu kohdistumaan kyseiseen henkilöön tai peliin. Ne toimivat puhtaasti innoittajina ja vaikka esimerkit ovat usein tunnistettavia, haluan painottaa etten koskaan syytä tai pyri paheksumaan muiden toimia. (sen kyllä varmasti kaikki lukijat tietävätkin ^^ )

      Olen itse harkinnut kirjoittavani juurikin ehdottamastasi aiheesta, eli eiköhän piakkoin siitä tekstiä tule. Tosin heittosi 40 hahmosta per pelaaja saa minut uskomaan ettei tätä tekstiä innoittanut peli ehkä olekaan se mitä mietiskelit. Mutta kaikki palaute ja erityisesti tälläiset ehdotukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita! Keskustelun herättäminen on kuitenkin Soihdun yksi päätarkoituksista, kommentoithan toistekin! <3

      Terkuin Acha

      Poista