14. maaliskuuta 2013

Foorutypes

Mitä pidempään olen fooruroolannut, sitä enemmän olen alkanut pohtia ihmisten hahmovalintoja. Erityisesti sitä, mikä sitten on se kaikista tyypillisin hahmovalinta ja miksi. Miksi hahmomme käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät? Mitä muita stereotypioita löytyy foorurolauksen maailmasta, esimerkiksi pelikaavoistamme? Ja miten kerta toisensa jälkeen toteutamme niitä samoja kuvioita aina yhtä innostuneina, kuin emme kyllästyisi niihin iänikuisiin juonikierteisiin ollenkaan?

Hahmostereotypiat. Minulle se sana tuo mieleen muutaman "yläluokan", jota voi lähteä syventämään muutamaan eri suuntaan. Haluamme pelata nuorilla aikuisilla, jotka ovat kauniita, haluttuja, omaavat valtaa ja paljon rahaa. Haluamme pelata rankan menneisyyden läpi käyneitä aikuisia tai nuoria, jotka ovat ihmeen kaupalla selvinneet, mutta menneisyys on tuonut heille vaarallisen, ehkä väkivaltaisen hehkun. Haluamme pelata hahmoja, jotka kulkevat poissa lain ohjaamalta tieltä, mutta ovat silti pohjimmiltaan hirmu söpöjä ja ihania ihmisiä. Haluamme pelata hahmoja, jotka elävät poikkeuksellisessa ympäristössä, kuten sisäoppilaitoksissa ja omaavat jonkin tvistin mielenterveytensä suhteen. Haluamme myös pelata hahmoja, joiden yleinen piirre on salaperäisyys, kuten esimerkiksi parantajanaisia, noitatyttöjä tai manaajamiehiä.

Olen pelannut useissa foorupeleissä, mutta niissä jokaisessa on omat edellä mainittujen luokkien edustajat. Poikkeuksetta. Emme myöskään jostain syystä kyllästy pelaamaan näiden hahmojen kanssa, vaikka olisimme kohdanneet saman ilmiön miljoona kertaa. Pystyn puhumaan täysin omasta puolestani. Olen luonut useita kertoja sen saman ihastuttavan naishahmon, joka on jollain tavalla hieman salaperäinen, menneisyyden vaivaama, hieman heikko ja arka. Ja juonikulku noudattaa sitä kaavaa, jossa tämä hauras naisolento rakastuu vahvaan mieheen ja etc. Tai sitten olen pelannut vahvaa naishahmoa, joka on luonut oman tulevaisuutensa menneisyyden riekaleista, ei anna yhdenkään miehenkeppanan pompotella itseään ja on oman elämänsä herra. Kauneus ja voima, ne molemmat ovat elementtejä, jotka kiehtovat ihmistä. Voidaanko ajatella, että meidän omat ihanteemme, haavekuvamme ja ehkä myös heikkoutemme ohjaavat toisinaan hahmovalintojamme?

Toinen stereotypia, mitä olen pyöritellyt pidempään, on hahmojemme seksuaalisuus. [Jos koet aiheen sellaiseksi, jota et halua käsitellä, jätä loppu merkintä lukematta.] Kun olin paljon nuorempi ja vasta aloittelin fooruharrastustani, seurasin lähinnä vierestä kun muut saman ikäluokan pelaajat pelasivat rajuja seksipelejään. Täytyy sanoa, että jo silloin minua vähän hirvitti se pelon ja alistamisen määrä, mikä peleihin liittyi. Lähes poikkeuksetta seksipelit olivat raiskauksia, vielä useammin väkivaltaisia sellaisia. Tuntui ettei muuta muotoa seksusaalisuudesta ollutkaan, mitä toli foorupeleihin. Tällä iällä niitä alistamiseen liittyviä kiksejä toki ymmärtää paremmin, mutta täytyy sanoa, että itseäni yhä hieman hirvittää nuo 13-vuotiaat pelaamassa raiskauspelejä.

Raiskauksien lisäksi hahmomme yleensä ajautuvat muuten seksuaalisesti hankaluuksia tuoviin suhteisiin. Pelkkää hyväilyä ja pus pus spöilyä on oikeastaan mahdoton pelata, sillä vaikka itse yrittäisi pelata peliä niin sanotusti terveellä kaavalla, vähintään vastapelaaja yleensä valitsee joko alistuvan tai hyökkäävän roolin ja siinä se sama ketju taas on esillä. Sanoin aiemmin eräälle, joka tunnistaa itsensä tekstistä, että kirjoittaisin toki vain omista näkemyksistäni aiheesta, mutta koska hänen esittämässään teoriassa oli pätkiä, jotka tuntuivat pukevan omat ajatukseni sanoiksi, esitän osan siitä nyt omana mielipiteenäni. Kenties meidän seksipeleissämme heijastuu ne toimintamallit, jotka olemme oppineet reaalielämästämme. Kuva siitä, että naisen tulisi olla alistuva ja seksuaalisesti passiivinen ja miehen dominoiva seksipeto. Mutta samalla käännämme niitä myös ylösalaisin, kun valamme hahmoillemme uusia persoonallisuuksia. Pääidea pyysyy kuitenkin samana. Lähes kaikissa kirjallisuudessa, mangassa, animessa, elokuvissa ja sarjoissa meille tuputetaan usein sitä samaa kaavaa siitä, miten suhteessa toinen on se alistuva osapuoli ja toinen ajaa enemmän päälle. Eli toisin sanoen suoraan Yaoin seme/uke asetelmasta, joka toimii muuten hyvänä esimerkkinä, kun voidaan olla kiinnittämättä huomiota siihen puhutaanko miehestä ja naisesta vai homoparista. [älä avaa linkkiä jos omaat homofobian]

Sitten kaiken tämän jälkeen jää enää kysymys onko siinä loppujen lopuksi mitään pahaa, jos hahmokuviomme perustuvat usein siihen samaan stereotyyppiseen kaavaan tai onko se ongelma, jos hahmojemme parisuhteet eivät täysin vastaa nykyajan terveenä pidetyn parisuhteen pohjaa? Mielestäni ei. Kliseet ovat kliseitä siksi, että ne toimivat. Niissä on jotain mikä kiehtoo, mikä saa meidät toistamaan niitä hamaaseen tulevaisuuteen, mikä puolestaan tekee niistä kliseitä. Mutta mitä hahmojen seksuaalisuuteen tulee, mielestäni fooruroolaus on ihan hyvä tapa purkaa sitä kiinnostusta, mikä meillä saattaa olla kyseisiä tilanteita kohtaan. On varsin mielenkiintoista koettaa käsitellä sitä ahdistusta ja pelkoa, sekä vallan tunnetta, mitä ihminen saattaisi kokea niissä tilanteissa. Mutta se täytyy kyllä vielä sanoa, että lähtökohtaisesti minusta on hienoa, että näyttää siltä, että fooruroolaajat ovat seksuaalisuutensa kanssa enemmät sinut ja valmiit keskustelemaan asioita kuin muut. Se toki voi johtua myös siitä fooruroolaus tarjoaa mahtavan tien siitä keskustelemiseen nickin varjoissa.

And here is a cute bunny, just coz it has
absolutely nothing to do with the subject

Alkuperäinen kuva

6 kommenttia:

  1. Etenkin nuorempana ropehahmot kuului pääasiassa tuohon ns. ylempään kastiin. Hyvännäköisiä, menestyneitä jollakin tapaa. Toisaalta voidaan puhua siitä, kun omassa elämässä ei ole mahdollista olla sellainen tai tällainen, niin sitten edes jotenkin voi "elää" joitain sellaisia tilanteita jotka haluaisi kokea.
    Halu olla edes joskus joku muu kuin se luokan epäsuosituin, kerrankin olla nätti yms.

    Muutama vuosi sitten aloin vasta todella kiinnittämään huomiota siihen hahmon todentuntuisuuteen ja luomaan erilaisia persoonallisuuksia. Ja miten paljon mielekkäämpää epätäydellisellä hahmolla pelaaminen onkaan. Kuinka ratkaista epäsosiaalisen ja jörön hahmon tutusmistilanne niin että tämä tutustuu vastapelaajan hahmoon jne.

    Seksipelit taisi olla joskus 13-15 -vuotiaana pääasiassa merkintöjä "K-18 -tapahtumia!" :D
    Mutta myöhemmin....
    Olen pelannut pelejä joissa oma hahmoni on dominoiva, vastapelaajan hahmo on dominoiva sekä täysin tasa-arvoisia. Se, mikä on paras yhdistelmä, riippuu erityisesti hahmosta jota pelaa. Toki pelaajakin vaikuttaa siihen melko paljon ja huomaan itsekin kuinka toisinaan rooli meinaa lipsua ja hahmo yhtäkkiä tekeekin jotakin joka on oikeastaan ominaista itselleni, eikä hahmolle.

    Toisaalta kuitenkin sanoisin että parhaat ns. seksipelit tulevat silloin kun tuntee jo pelkästään vastapelaajan paremmin eikä häpeä kirjoittaa asioita realistisesti. Useimmiten vähemmän tuttujen pelaajien kanssa miettii hieman uskallanko nyt kirjoittaa, jos se vaikka saa elinikäisiä traumoja... :D

    Yleensä ottaen hahmonluonnissa ja pelaamisessa on kyse siitä että luopuu omista estoistaan. Ja totta puhuen itselleni se on edelleenkin hankalaa. Uskaltaa näyttää että virheitä on, mokia tehdään, tällaisia nyt ollaan. Näin tämä hahmo nyt käyttäytyy. Ja unohtaa sen "Anteeksianteeksianteeksi"-kumartelun, kun hahmo sanoo/tekee jotakin joka ei ole reaalielämässä mitenkään hyväksyttävää/tavallista jne.
    Toivottavasti joku ymmärtää syvällisemmän merkityksen, koska en osaa sitä sen tarkemmin selittää.

    "Onnemme kuitenkin on, että on paljon epätodennäköisempää päätyä huonoon suhteeseen realityssä, kuin foorumaailmassa."
    Ihan aiheesta poiketen on vain pakko sanoa kokemuksella että olen täysin eri mieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan selventää tuota lainaamaasi heittoa. Onhan se fakta, että jos oikeasti 80% esimerkiksi seksipeleistä perustuu jonkin näköiseen dominointin, alistamiseen ja kentis myös raiskaukseen. Niin ei realityssä 80% seksitilanteista onneksi perustu (Jos nyt pyritään keskittymään hyvinvointivaltioihin). Se oli vain lähinnä se viittaus ;) Meinasin kirjoittaa myös oikeastaan toiveestani siitä, että ihmiset osaisivat olla enemmän varuillaan ja vähemmän fantasioidensa viemiä, mutta se ei oikeastaan liity foorupelaamiseen, joten jätin sen pois. Mutta huono suhde on myös vaikeasti määriteltävä käsite. Ehkä olisi piänyt valita parempi sana, liioittelevampi, sillä en nyt lähtökohtaisesti ajatellut mitään kevyttä ilmiötä vaan parisuhdehelvettiä.
      Mutta ehkä tuo lisäys kannattaisi vain suosiolla poistaa, kun se meitä johtaa vähän sivuraiteille, kuten sanoit ^^

      Poista
  2. Roolipelaaminen heijastelee ihmisten fantasioita elämän muissakin osa-alueissa, miksei siis sänkykamarinkin puolella? Enkä nyt väitä, että näitä seksipelejä pelattaisiin vemputustarve mielessä... Mutta ne ovat tapa yrittää kokea jotain sellaista, mitä ei normaalisti voisi kokea. On se sitten täydellinen onni, valta, vaarallisuus, villit orgiat metsäaukealla - pohjimmainen idea on kuitenkin sama. Tämä vain näkyy paremmin roolipelaajan kautta, koska me kirjoitamme tarinamme ylös muiden luettavaksi. Voisin hyvinkin kuvitella löytäväni kaikenlaisia roisia tarinoita salaisista päiväkirjoista, jos niihin pääsisi käsiksi.

    Ihmiset haluavat päästä turvallisella tasolla kokemaan hyvinkin extremeksi luokiteltavia asioita. Kuten lapsena, kun meille luettiin satuja, me kuvittelimme noidat ja muut hirviöt juuri niin kauheiksi kuin mielikuvituksemme kesti. Aikuisiässä tai sitä lähestyttäessä nämä noidat vain ottavat hieman erilaisen, seksuaalisen muodon. Meillä on edelleen sama tarve kokea asioita, joihin meillä ei muussa elämässä ole mahdollisuutta. Oli se sitten eläytyä hetkeksi väkivallan uhrin osaan tai tuntea se valta toisen osapuolen näkökulmasta alistajana.

    Onhan se totta, että roolipelaaminen pyörii melko paljon seksin ympärillä, myönnän tämän myös itseni kohdalla. Mutta minulle roolipelaaminen on avain siihen toiseen maailmaan, jossa voin elää omilla ehdoillani, juuri sellaisena kuin haluan. Se vapauttaa arjen stressistä ja hankaluuksista, vaikka roolejani lukiessa ei ehkä tulisi ensimmäisenä sellaista ajatelleeksi. Toisaalta, seksi oikeassa elämässä helpottaa stressiä tutkitusti ja seksifantasiat ovat jokaisen oma, henkilökohtainen hyvinvoinnin lähde. Meidän kohdallamme ne eivät vain jää pelkiksi mielikuviksi oman pään sisään.

    Hmm, meni ehkä vähän sivukujille... Tuo vain oli liian herkullinen aihe tartuttavaksi. Onhan se totta, että 13-vuotiaana ja jo nuorempana saattaa törmätä järkyttävään materiaaliin... Mutta sekin on yleensä seurausta siitä, että varta vasten menee tutkimaan K18-merkittyjä pelejä. Vähemmällä vaivalla (viittaan hahmon luomiseen ja ropeen liittymiseen) löytäisi varmasti yhtä karkeaa visuaalista pornoa tarpeisiinsa, joten jokainen on siinäkin asiassa itse vastuussa omista edesottamuksistaan.

    Siltikin, oikein viihdyttävä postaus ja blogi ylipäätään. :D

    VastaaPoista
  3. "Sitten kaiken tämän jälkeen jää enää kysymys onko siinä loppujen lopuksi mitään pahaa, jos hahmokuviomme perustuvat usein siihen samaan stereotyyppiseen kaavaan tai onko se ongelma, jos hahmojemme parisuhteet eivät täysin vastaa nykyajan terveenä pidetyn parisuhteen pohjaa?"

    Olen yleensä itse ensimmäisenä toitottamassa, miten kliseiden hyötykäyttö ei ole pahasta, että ne ovat kliseitä syystä, mutta vastauksesi tuohon kysymykseen on minulle suurin ongelma näkökannassasi. Muuten yhdyn ajatuksiisi fooruropeissa vallalla olevista stereotypioista ja hahmotyypeistä.

    (1/3)

    VastaaPoista
  4. Kirjallisuustiedettä opiskellessani ja kirjallisuutta tutkiessani olen tullut siihen lopputulokseen, että tarinoilla on aivan helvetisti valtaa. Mitä kliseitä, normeja, stereotypioita, elämänkatsomuksia, moraaleja ja muita arvoja ja asioita ihmisten kuluttamissa tarinoissa toistetaan, sitä enemmän ne vakiintuvat osaksi kulttuurin yleistä käsitystä maailmasta ja kaikesta.Vaikka tietenkin fooruropettamisessa on sinänsä kyse "pelaamisesta" ja väki on harrastelijoita, on kyseessä sitten toisaalta paljon tiukemmin sisäänsä vetäisevä ja osallistumisen myötä syvempää kouraiseva "kirjallisuustyyppi" - ja ne asiat, mitä toistamme tosina tai normaaleina ja mitä valintoja teemme tarinoidemme suhteen silloin, kun emme ajattele asiaa kovin pitkällisesti, kertovat huolestuttavan paljon alitajuisista olettamuksistamme ja siitä, mikä meille on vakiintunut itsestäänselvyyksiksi. Tarinoiden lukeminen ja niihin osallistuminen voi muuttaa tai sementoida näitä käsityskaavoja. Lyhyesti sanottuna, kirjoittaminen on aina aatteellista ja yhteiskunnallista, vaikka sitä tehtäisiin viattomassa harrastelukehyksessä.

    Tästä näkökulmasta, jota nyt hieman kärjistin selvyyden vuoksi, väkivaltaiset, alistavat parisuhteet, kliseiset ja normehin siististi putoavat mustavalkoiset hahmot ja samaa mallia noudattelevat juonet ovatkin aika paha asia. Oletteko huomanneet, kuinka vähän tummaihoisia hahmoja luodaan kansainvälisiin miljöihinkin sijoittuviin ropeihin? Ovatko muut mahtaneet kulkea samoissa piireissä kuin minä ja nähneet saman kammottavan määrän misogyniaa, oletuksen siitä, että naishahmot jotenkin vain pilaavat kaikki pelit ja naishahmoilla pelaavat ovat aina huonompia pelaajia? Eikö ole huolestuttavaa, että ensimmäinen parisuhdemalli, fooruropettajien oletusajatus parisuhteista, on usein väkivaltainen tai vähintäänkin todella karkeaan seme/uke-epäsymmetriaan nojaava? Eikö olekin surullista, miten monia elämäntilanteita ja ihmistyyppejä ei ole käytännössä edes olemassa fooruropeissa, ellei sitten eksoottisena "toisena", ja ainoa ihailun malli on kapitalistisesti menestynyt ja valkoisen kauneusihanteen mukainen?

    En tietenkään ole sanomassa, että kaikkien pitäisi alkaa pelata vammautuneita, rumia, köyhiä ei-valkoisia. Tietenkin kaikki pelaavat sitä mistä tykkäävät, mikä heitä huvittaa, ja useimmiten nimenomaan voimauttavat valtafantasiat ja ihannekuvien toteuttaminen huvittavat. Minusta on kuitenkin vähän huolestuttavaa, miten täysvaltaisesti on vain näitä stereotyyppeja, miten juuri kukaan ei näytä ajattelevan asioita ja pelaavan mustavalkoisen fooruropenormiston ulkopuolelle sijoittuvia hahmoja. Kuten aikaisemmin sanoin, jonkin "totuuden" toistaminen vahvistaa sitä ja levittää sitä muidenkin totuuksiksi - fooruropeissakin huomasin ideoiden ja käsityksien leviävän ainakin yhden fooruropen sisäisesti hyvin tehokkaasti, ja kun ideat ovat niin ahtaita ja haitallisia kuin usein ovat, meno voi mennä todella ahdistavaksi.

    Ehkä pohjimmiltaan yritän vain sanoa... Hmm, taidan käyttää esimerkkiä. Damsel in distress, neito pulassa, on vanha ja kulunut klisee. Nykypäivänä tuntuisi todella typerältä käyttää sitä suoraan, vakavissaan, mitään neito pulassa -kliseen osatekijää kyseenalaistamatta, koska se sisältää perusoletuksen siitä, miten naiset ovat passiivisia ja avuttomia eivätkä ole tarinan miehelle muuta kuin palkinto-objekti - mikä ei todellakaan vastaa nykypäivän laajennutta ja tasavertaistunutta käsitystä naisista ja naiseudesta. Sen sijaan kliseen ulkoisten piirteiden käyttäminen - hyvin ylidramaattinen pelastustilanne, noin esimerkiksi - toimii paremmin, ja vielä paremmin, jos klisee tehdään melko tunnistettavasti mutta samalla pulassa oleva neito tekeekin jotain aktiivisesti pelastumisensa eteen tai hänen avuttomasti pulassa olonsa on selitetty muullakin, kuin naisellisen sukupuolen kyvyttömyydellä olla tulematta kidnapatuksi.

    (2/3)

    VastaaPoista
  5. Tuosta tuli aivan liian pitkä teksti x'D Piti osiin jakaa. Mutta joo. Olisi hienoa nähdä, jos fooruropekunta tulisi vähän itsetietoisemmaksi ja tietoisemmaksi pelailuihinsa sisältyvistä kirjallisista ja aatteellisista jutuista. Varsinkin kun nuorille, kehittyville mielille tekisi hyvää altistua monille erilaisille paradigmoille ja totuuksille, horisontit laajenisivat ja osaisivat sitten paremmalta pohjalta muodostaa oman näkemyksensä asioista...

    Lawl, taisin keksiä mistä kirjoitan seuraavan oman blogitekstini x'D

    VastaaPoista