24. joulukuuta 2012

Ropelistaus

Vuoden 2013 uuden vuoden lupaus ja uuden aktiivisuuden vuoksi tehtävä lisäys Mustesoihdun toimintaan on roolipelilistauksen aloittaminen. Teemme yhä asiat hieman omalla tavallamme, eli listattava peli saa blogilta myös pienen arvostelun esittelynsä yhteyteen, mutta muuten aiomme toimia tavallisella periaatteella, eli kuvauksen kirjoittaa pelin admin. Toivomme, että uudistuksesta on kaikille paljon hyötyä ja iloa ja vuonna 2013 saamme aikaan vielä mielenkiintoisempia juttuja kuin aikaisemmin :)

Roolipelilistaukseen avaamme oman vieraskirjan tammikuussa 2013 ja lisäämme sille sivun blogiin. Tammikuusta eteenpäin otamme listaukselle vähintään 1 kuukauden olemassa olleita roolipelejä :)

Hyvää joulua kaikille!

Irl-jouluvalot

22. joulukuuta 2012

Ylläpitäjä on myös elävä olento

Pyöriskeltyäni hieman taas kerran Rope.Netin sivuilla päädyin lukemaan myös sivuston vieraskirjaa ja pitää myöntää, että tulin kyllä kohottaneekseni kulmia. Vieraskirjassa oli useita viestejä, jotka oli kirjoitettu todella epäasialliseen sävyyn koskien listalle hyväksymisen kestämistä ja ylläpidon kiinnostusta tehdä päivitystyötään. Haluan itse useamman vuoden tässä rope-maailmassa pyörineenä nostaa asiaa hiemanpöydälle, sillä vaikuttaa siltä, että monet ihmiset eivät täysin käsitä joko päivittämiseen menevän ajan ja vaivan määrää tai sitten eivät vain arvosta toisten tekemää työtä tarpeeksi.
Rope.Net on toiminut monille foorumiroolipelaajille listauksena jonka kautta se ensimmäinenkin roolipeli on aikoinaan löydetty, mutta monille myös listauksena jonka kautta uusia pelejä on metsästetty. Uudet roolipelit ovat saaneet hyvän, näkyvän paikan Rope.Netin listauksista ja ovat saaneet kävijämääräänsä kasvatettua yleensä heti liittymisen jälkeen. Hyöty on usein ollut korvaamatonta. Silti löytyy ihmisiä, jotka suutahtavat ylläpidolle hyväksymisten kestämisestä. Nyt on aika todella miettiä uudelleen ja käyttää sitä niin tunnettua maalaisjärkeä. Yksikään foorumropemaailman ihmisistä ei tee työtä palkalla ja kaikki mitä palkalla ei tehdä on yleensä ylläpitäjien omien arkitoimien armoilla. Mikäli aikaa ei ole, sitä ei ole. 100% varmuus on, että yo-kirjoitukset, pääsykokeet, työt ja irl-harrastukset ovat tärkeämpiä kuin roolipelilistaus ja se saako jokin peli nimensä listoille tänään vai kahden viikon päästä.
Haluaisin, että kaikki tätä tekstiä lukevat, jotka joskus ovat huohottaneet Rope.Netin tai jonkin muun listauksen hyväksymisaikojen perään tai jopa huomauttaneet asiasta, ajattelevan nyt hetken sitä, että kaikki nämä ylläpitäjät ovat myös ihmisiä, joilla on myös irl-elämä. Kukaan ei tahallaan viivytä päätöksiä, eikä kukaan tahallaan laita ihmisiä odottamaan tai huvikseen evää hakemuksia pikkuvirheiden vuoksi. Me olemme kuitenkin kaikki eläviä ja hengittäviä ihmisiä, joilla on tunteet ja oma persoona. Olkaa nyt kaikki ihmiset tästä eteenpäin fiksumpia ja kohdelkaa myös ylläpitäjiä kuten ihmisiä kohdellaan ja kunnioitetaan heidän tekemää työtä rope-maailman hyväksi!

Ja kaikille niille, joille tämä oli päivänselvyys, kiitos siitä, että olette olleet kärsivällisiä! :)

26. marraskuuta 2012

We are back!

We are back again!
Vaikka en tiedä onko siihen enää osaa tai arpaa näin pitkän tauon jälkeen. :P Serverisotku selvisi kevään ja kesän aikana, sain uuden palvelimen, mutta Kashomen ja Noitavainon sisällöstä osa oli tuhoutunut niin pahasti, ettei niistä saanut enää toimivia pelejä järkevällä työmäärällä. Kiinnostus kuitenkin jäi, joten päätin yhdistää piirteitä molemmista, Noitavainon yksinkertaisuudesta ja vapaudesta, Kashomen steampunkiin ja ilmalaivojen ihannointiin. Syntyi Abrasta RPG, jonka kanssa eletään nyt ensimmäisiä virallisia viikkoja. Odotan innolla tuleeko tästä nyt se toimiva peli, vihdoin :P
Mikäli, lukijat, annatte anteeksi tämän vaisukauden, nousen tästä taas ja yritän etsiä uusia arvosteltavia, joitakin artikkeleitakin pitäisi olla tulossa, ainakin nimeen oman kotisivutilan ja ulkoasun merkityksestä. Mustesoihtu kuittaa.

4. helmikuuta 2012

Kiire :(

Blaah, hiljainen kausi.
Pahoittelen kaikille tätä vaitonaisuutta, aiheita olisi kyllä mistä kirjoittaa mutta aikaa on ollut vähän vähemmässä määrin. Tätä omaa aikaongelmaani pohtiessani muistui mieleeni myös toinen aikasidonnainen ilmiö nimittäin ropettamisen aikaa vievyys, sekä "pakollinen läsnäolo". Kädet ylös kaikki ne ropettajat, jotka ovat joskus saaneet paineita johonkin peliin vastaamisesta. o/ Fakta on, että kun kyseessä on vuorovaikutteinen pelaamisen muoto olisi aina mukavaa jos kumpikin pelaaja pelaisi aktiivisesti pelin alusta loppuun. Todellisuus kuitenkin on, että aika on rajallinen ja kaikilla pelaajilla on elämässään muutakin kuin pelaaminen. Onko siis oikein syyttää muutaman päivän poissa ollutta pelaajaa pelin jumituksesta? Omasta mielestäni viikko on tavallinen jumitusaika, mutta toki kohteliasta olisi siitäkin ilmoittaa vastapelaajalle. Toisaalta olen myös kokenut aivan järkyttävästi venyneisiin peleihin, kuten yksi aloittelija-aikani peli, joka seisoi paikoillaan lähemmäs 2 kuukautta. Kun kyseessä on harratus näkisin, että stressaaminen on aika turhaa, mutta komppaan vastapelaajan huomioimista. On tärkeää, että toiselle ilmoitetaan poissaolosta ja jos inspiraatio loppuu (mitä sitäkin varmasti kaikille toisinaan sattuu), niin pikaviestiä kehiin. Kyllähän me kaikki ymmärrämme tilanteen ja sillä tavalla asiat järjestyvät mukavasti, hermoja polttamatta.
Kärsivällisyyttä ja toivottavasti rauhallista alkuvuotta kaikille
T: Kiireellistetty Astria

1. tammikuuta 2012

Haaste: vuosi 2012

Vuoden 2012 kunniaksi halusin aloittaa jonkin pienen projektin ja Mustesoihdun vuoksi päädyin valitsemaan roolipeliaihetta. Esittelyn lukeneet tietävät minun olevan admin aloittelevalle foorumiroolipelille Noitavaino RPG, mutta muuten pelillä ei kovin paljoa huomiota ole ollut. Aloitellessani muinoin ropetuksen ihmeellisessä maailmassa mietin usein millaista on ylläpitää peliä, aktivoida pelaajia ja kehittää juonia. Nyt olen itse tekemässä sitä kaikkea, mutta yhtä paljon vain oman pääni sisällä kuin aloitusaikojni pelien adminit. Siispä päätin haastaa hieman itseäni osittain omaksi huvikseni, osittain toivoen, että tästä tulee jotain hyödyllistä ;) Aloitan varjoblogin Mustesoihdulle, Noitavainon adminin mielenliikkeistä kertovan blogin. Tarkoituksena on minun vuodattaa sinne millaiusia ongelmia kohtaa, mitä ideoita haluaisi toteuttaa, mitä haasteita kohtaa ja mitä siitä kaikesta loppujen lopuksi saa itselleen. Toivon projektille toki itse lukijoita, mutta uskon sen olevan itselleni myös oppimisen paikka. Tervetuloa kommentoimaan!
ps. Ranne yhä murtunut, älkää syökö kirjoitusvirheiden vuoksi ^ ^