16. helmikuuta 2013

How flashy you can go?

Hahmoja voidaan esitellä foorumeilla monilla tavoilla. Jotkut tyytyvät kaikkein perinteisimpiään malliin ja luovat profiilin hahmoille tarkoitetulle alueelle, otsikoivat sen hahmon nimellä ja lisäävät ilman krumeluureja hahmon tiedot samaan viestiin. Toiset haluavat tyylitellä hahmon viestiä ja vaihtelevat alaotsikoiden värejä ja kenties lisäävät jopa hahmoon sopivia laulujen lyriikoita eri tietokohtien välille. Koko hahmoprofiilin luominen on loppujen lopuksi myös visuaalisesti muuttumassa vaativammaksi, mutta mikä on optimaalinen määrä panostusta ja missä mennään yli? Fakta on kuitenkin, että mitä ikinä pelaaja hahmonsa profiilille tekeekään, visuaalinen asu antaa aina osan ensivaikutelmaa.

Minusta mukavin tapa selata eri pelaajien hahmoja on nimeen omaan nuo yhteen - tai kenties kahteen viestiin tehdyt hahmoprofiilit. Pidän myös selkeistä jaotteluista ja tyylitellyistä otsikoista, niin että helposti voi sanoa missä esittely vaihtuu luonteesta menneisyyteen ja siitä kontakteihin. Sellaisiksi olen monesti yrittänyt myös omien hahmojeni esittelyt tehdä. Tosin välillä olen myös heittäytynyt taiteelliseksi ja tehnyt väliotsikon Gimpillä voidakseni käyttää mm. persoonallisempia fontteja. Lyriikoidenkin lainausta harrastin joskus, mutta se taisi jäädä unholaan noin kolmisen vuotta sitten. Itse kuitenkin pidän siitä, että profiileja personoidaan väreillä, kuvilla ja tekstien asetteluilla (se tosin saattaa johtua pitkästä taidekasvatuksestani ja visualistiksihan tässä ollaan kouluttautumassakin ^^). Ainoa pelkoni onkin siinä, missä mennään rajan yli ja hyvästä mausta tuli räikeästi silmän raiskausta. Sillä niitäkin on nähty.

Se, minkä koen hankalaksi, on pääasiassa joko sekaisin sijoitellut tiedot, liialliset välilyönnit, profiilin aivan täyteen tunkeminen erilaisia krumeluureja tai (lähinnä klikkauslaiskuudestani johtuen) ehkä eniten ne foorumin ulkopuolelle sijoitetut profiilit. Kun hahmoille luodaan kotisivu, foorumille yleensä liitetään vain todella lyhyt katsaus ja kenties hahmon kuva kotisivun linkin kera. Olen itse kuten sanottua, linkkilaiska ja minulle jo foorumin ulkopuolelle viety tieto tuottaa automaattisen hylkimisrefleksin, enkä haluaisi perehtyä asiaan sen enempää. Kun näkee, että hahmolla on kotisivut osaa myös odottaa tavallista paisutellumpaa määrää tietoja ja taitoja, sekä ties muuta pientä sälää, jota tavalliseen profiiliin ei yleensä tule tilan vuoksi edes lisättyä. Suhtaudun hahmojen kotisivuihin ristiriitaisesti, sillä lähtökohtaisesti yritän itse ajatella vastapelaajana mitä oikeastaan minun tarvitsee tietää hahmosta. Mikäli kotisivut toimivat vain muistilistana pelaajalle minusta niitä ei tarvitsisi jakaa koko peliyhteisölle ainoana tiedon lähteenä, vaan foorumille voisi tehdä erikseen vielä hieman tiivistetymmän sisällön. Mutta lähiaikoina omakin käsitykseni hahmojen kotisivuista on muuttumassa, vaikka pyrin yhä miettimään kaikkien tietojen tarpeellisuutta.

Asenteen muutos johtuu omasta hahmostani Ariettesta, jolla pelaan Chênevalien maailmassa. Kyseessä on yli 350-vuotias sídhe, joka omistaa nykyhetken Pariisissa tanssikoulun. Kuten sanottua, en aikaisemmin ole mieltänyt kovin suurta tietomäärää tarpeelliseksi, mutta Arietten kohdalla vasta ymmärsin, että eihän minulla oikeastaan ole edes ollut sellaista hahmoa aikaisemmin, jolla sitä tietoa olisi luonnollisesti riittänyt kotisivuiksi asti. Nyt tilanne on hyvin eri. Alun perin kirjoitin Ariettelle kaksi menneisyyttä: sen pitkän, joka käy elämän sentillisesti läpi, sekä lyhyen, jonka liitin Arietten profiiliin. Tanssikoulukin piti jollain tapaa lisätä esittelyyn ja homma alkoi vähitellen tuntumaan aika lailla tunkemiselta. Huomaan päivittäin kehittäväni lisää mielenkiintoisia faktoja ja piirtäväni kuvia Arietteen liittyen, kaikki sellaista mitä haluaisin jakaa muiden pelaajien kanssa. Mutta missä?

Yhtäkkiä kotisivut eivät tunnukaan aivan huonolta idealta, mutta tähän päivään mennessä olen yhä blokannut idean samalla lauseella kuin ennenkin: onko kaikki tämä sellaista tietoa mitä vastapelaajani haluaa, jaksaa tai on edes kiinnostunut lukemaan? Aikaisemmissa blogiteksteissä nousi myös esiin ns. asioiden muilta pelaajilta salaaminen, eli onko pelaajan edes kannattavaa paljastaa kaikkia hahmolleen ideoimia asioita luettavaksi kuin avointa kirjaa? Itse en niinkään puolla salailua, mutta ymmärrän hyvin pointin yllätyksellisyydessä. (Toisaalta voisin kehittää kokonaan uuden keskustelun liittyen siihen miten toisten pelaajien kuuluu hahmoprofiileja hyödyntää ja se ei ole tämän merkinnän aihe, joten jättäkäämme se seuraavaan kertaan ^^) Olen kuitenkin itse luonteeltani aika utelias ja minusta hahmoprofiilit ovat myös osa hahmon markkinointia peliseuraksi muille hahmoille. Mutta onko väärin kirjoittaa romaania yhdestä pelin kappaleesta?


Alkuperäinen osoite

13 kommenttia:

  1. Hahaa, tulen taas häiriköimään!

    Minulla on tasan tarkkaan yksi hahmo, jolla pelaan edelleen, jonka hahmotiedot olivat tekstinkäsittelyohjelmassa yli kymmensivuiset, josta piirsin viisi kuvaa (plus kuvan hänen lemmikistään), ja jonka hahmotiedot koristelin värillisin väliotsikoin ja runsain lyriikkasitaatein. Hän on myös huora-ninja-hanyoo-taiteilija ja entinen kabukinäyttelijä, mikä toivottavasti kertoo siitä, miten läpällä ja ylivedetyn yltäkylläisiä hahmoja parodioiden lähdin hahmoa tekemään.

    Hassua kyllä, rakastuin häneen pelaamaan päästessäni - mutta mikä on vielä hassumpaa, loppujen lopuksi en lue hänen tietojaan juuri koskaan, kuten en muutenkaan omien hahmojeni tietoja. Minulle hahmotiedot ovat tavallaan enemmän muita pelaajia varten, ja useimmiten kiinnostavien peli-ideoiden keksimiseen tarvitaan vain ikä, ammatti, laji, seksuaalinen suuntaus ja luonteen yhteenveto tiedoksi hahmosta, ja itse pelaamiseen vain hahmon ulkonäkö ja siinä heijastuvat asiat, kuten ikä.

    Oma taipumukseni ei kyllä tässä tapauksessa ole lähelläkään ihannekäytäntöä, mutta ajattelimpa nyt jakaa oman perusasenteeni hahmotietoihin :'D Ne nousevat kyllä välittömästi tärkeämmiksi, mikäli hahmossa on jotain todella poikkeavaa tai ns. "vaikeasti pelattavaa." En siis pitkällisesti kirjoitettuja hahmotietoja pohjimmiltaan paheksu yhtään sen enempää kuin lyhyitäkään.

    Kotisivut ja jopa foorumille postatun hahmon tiedoissa olevat koreat väliotsikot tai erityiset kuvakikkailut kuitenkin haiskahtavat helposti nenääni turhalta koreilulta. Omien hahmojeni erityistietoja, joita en ole halunnut varsinaisiin hahmotietoihin laittaa, pidän pöytälaatikossani tallessa kotisivujen sijaan. En kuitenkaan näitä kikkailuja koskaan kieltäisi, koska kaikki saavat nähdä vaivaa niin paljon kuin haluavat, mutta liian usein koreita hahmotietoja väkertäneet ovat paljastuneet epäaktiivisimmiksi pelaajiksi. Ehkä kyseessä on vain sattuma, mutta se on jäänyt ikävästi mieleen. (Hypotetisoin, että niiden, jotka näkevät todella paljon vaivaa hahmotietoihin ja niiden, joiden on liki mahdotonta enää nauttia fooruroolailusta koska ovat liian paljon kiinni muotoseikoissa ja laatupaineissa, kohderyhmät ovat ainakin osittain päällekkäin.)

    Oikeastaan minusta ehkä parasta olisi noudattaa "less is more" -periaatetta hahmotiedoissa. Osuvasti ja ytimekkäästi kirjoitetut tiedot, selkeä ja hyvä kappalejako, boldatut väliotsikot ja ehkä hahmon kuva alkuun ja loppuun pieni tilpehöörilistaus lemppareista, inhokeista ja sensellaisista. Sellaisia hahmotietoja on mukava lukea pelaajana ja mukava hyväksyä ylläpitäjänä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, rupeaa vähitellen hymyilyttään aina tää meidän ristiin kommaiilu, me ollaan niin monissa asioissa juuri vastakkaisilla rannoilla ^^. Mutta hyviä pointteja tuossakin, erityisesti tuohon aktiivisuuskysymykseen olen kyllä joskus itsekin adminina kiinnittänyt huomiota. Liekö se sitten myös sitä, että ne ihmiset ovatkin kenties enemmän yhden tarinan kirjoittajia? Sellaisia yhden romaanin tekijöitä, jotka eivät tee jatko-osia ^^ If you know what I mean. Mutta itse kyllä aina kaipaan vähän sellaista tyylittelyä (tai ehkä nämä meidän erot heijastuvatkin suoraa niistä asioista mitä tässä opiskellaan ^^, mulle visuaalisuus ja sulle teksti)

      Poista
  2. Joskus tein kaikki väliotsikot aina kuvankäsittelyohjelmalla, viistuhatta profiilikuvaa joista näkyy jokainen pienikin arpi ja koru. Kotisivut tein jos oli pakollista. En tiedä olenko tullut laiskaksi tässä kuuden vuoden aikana vai olenko vain kokenut turhaksi kaiken ylimääräisen näpertämisen.. Nykyään siis vain copy+pastetan tiedot wordpadista ja boldaan nämä "nimi", "luonne", "menneisyys", yms kohdat, jotta ne erottuvat sitten itse asiatekstistä. En edes koe mitenkään tarpeelliseksi, nyt kun ajattelee, että esittelyä lähtisi jotenkin "kaunistelemaan". Kyllähän se nyt riittää että asiat ovat simppelisti esillä ja tapahtumiin roolipelin puolellakin on vain linkki menneisyyden jälkeen. En siis enää pidä edes listaa siitä, kenet hahmo on tavannut ja mikä on sen suhtautuminen muihin. Koen että se riittää, että pelistä on tuossa erillisessä aiheessa tiivistelmä, josta paljastuu tavatun hahmon nimi ja miten tilanne sujui.

    Ja mitä tulee tietojen salaamiseen.. Pidin todella pitkään omana tietonani sen, että aion tapattaa roolipelissä hyvinkin tärkeän hahmon. Lopulta kerroin siitä ylläpitäjällekin, mutta vasta kun minulla oli jatkosuunnitelma selvillä. Nyt, kun kaikki on selvää, olen kertonut siitä muillekin pelaajille. Sitä en tosin ole kertonut, mitä tapahtuu hahmon kuoleman jälkeen, vaikka nämäkin tapahtumat tulevat koskettamaan hyvin suurta osaa muista hahmoista. En koe tämän tiedon kertomista vielä tärkeänä, sillä ajankohta ei ole läheskään käsillä, enkä ole edes selvittänyt itselleni miten asiat käytännössä sitten tapahtuvat.

    Jos vielä tungen omaa kokemusta/mielipidettä tuohon esittelyn pituuteen, niin pidän sen ehdottoman minimissä. Vaikka itse ajattelisin mitä kaikkea hahmo on menneisyydessään tehnyt, ei sitä kaikkea tarvitse esittelyyn kirjoittaa. Esim. jos hahmo X on allerginen vaikkapa pähkinöille, ei ole mitenkään oleellinen tieto että ollessaan 5-vuotias hän sai tietää allergiastaan, kun hän söi kaverinsa synttäreillä pähkinäistä suklaakakkua, jonka kaverin äiti oli tehnyt ja lähes polttanut kakun sitä tehdessään. Tuossa oli kaikki turhaa tietoa sen jälkeen, kun mainitaan sana allergia. Sanomattakin on selvää, että X on syönyt jotain missä on pähkinää. Se, että selvisikö se vahingossa ruokaa syömällä vai lääkärissä testaten muita allergioita, on sitten taas eri asia. Sen joko voi kirjoittaa esittelyyn, tai sitten ei.

    On toki hienoa, että jotkut jaksavat kirjoittaa kymmeniä sivuja hahmonsa menneisyyttä, luonnetta ja ulkonäön kuvauksia. Täytyy tosin myöntää näin ylläpitäjän/hahmohyväksyjän silmin, että kun yksi kappale sisältää reilu 20 lausetta ja kappaleita on 3 per osio, alkavat silmät lukemaan lauseen sieltä ja toisen täältä. Tässä vaiheessa vielä enemmän harmittaa se, jos esittelyn perässä lukee "anteeksi että on pitkä, toivottavasti jaksat lukea".

    VastaaPoista
  3. Ensinnä, kiitos kommentista ^^
    Valtavirtahan foorumiroolaajista hoitaa hahmoesittelyt juuri kuvaamallasi tavalla. Ja minusta tapa on hyvä, selkeä, eikä ainakaan syyllisty mihinkään esittelyä hankala-lukuiseksi luovaan tekijään. Mutta en tiedä johtuuko se taide-alan pääsykokeiden syväluotaavuudesta, jossa jokaisessa työssä täytyy olla se twisti, missä erotutaan joukosta tai ylipäätänsä kaikista niistä väriopin luennoista, joita olen joutunut istumaan, että minä jään kyllä kaipaamaan edes pientä twistiä hahmon profiiliin. Se myös yleensä kertoo siitä, että hahmon profiili on kertaalleen chekattu läpi vielä ennen peleihin antautumista. Olen aikaisemmissa kirjoituksissakin aina välillä korostanut sitä, miten pidän massasta erottautumista myös tapana tehdä hahmosta mielenkiintoisempi. Lisäksi haluaisin itse ajatella, että pienesti tuunattu profiili myös loisi pysyvämpää suhdetta hahmon ja pelaajan välille, tai ainakin profiilista näkyy, että hahmon ulosantoon on pistetty muutaman tagin verran enemmän aikaa :)

    Se kyllä täytyy sanoa, että minusta on hyvä, että pelit ja suhteet on listattuna muita pelaajia ajatellen, vaikka kyllähän se vie aikaa ja niiden sijoittelun täytyy olla aika looginen, ettei se nimilista tee profiilista sanaviidakkoa :)
    Esittelyn pituus on taa sellainen seikka, mihin en omien pelaajieni kohdalla ole hirveästi halunnut puuttua. Minusta on todella hauskaa, että pelaajat kirjoittavat esittelyynsä ehkä yhden tai kaksi yllä mainitsemaasi "turhaa faktaa", sillä se luo hahmoon todellisuuden tuntua ja helposti lähestyttävyyttä. Juuri arkisiin tilanteisiin reagoiminen on sellainen asia, mitä haluaisin enemmän nähdä hahmojen mm. menneisyyksissä ^^ (mutta tästähän aiheesta oli toinen keskustelu kokonaan tuolla hahmoprokkiksien osiossa, muistaakseni osassa 1 tai 2, missä käsiteltiin hahmon menneisyyden rakennusta :))
    Ja pitkissä esittelyissä täytyy vielä ottaa huomioon tuo tosin aika harvinainen ilmiö, mutta mikä kuitenkin toimi tämän merkinnän esimerkkinä, eli nuo satoja vuosia vanhat hahmot. Usein, jotta pitkä-ikäinen hahmo kuulostaa edes hiukkasen todelliselta ja jotta pelaajan on mahdollista saada kunnolla otetta hahmosta on yleensä tarvetta kirjoittaa selkeästi pidempää menneisyyttä. Ariettella on, kuten mainittua, olemassa kaksi menneisyyttä, mutta jopa se lyhyempi näyttelee aika pitkää tavalliseen pituuteen verrattuna. En itse näkisi sitä niin, että näissä tilanteissa on parempi jättää vuosikymmenia (tai jopa 100 vuotta) menneisyydestä selittämättä, vain pituuden pelon vuoksi :)
    Adminina tiedän tunteen kun saa todella pitkän hahmohakemuksen luettavaksi, mutta tavallaanhan se on urakka mihin olemme sitoutuneet ja varautuneet tähän touhuun ryhtyessämme. Minusta olisi hieman ilkeää ajatella, että pitkät esittelyt olisivat huonosta vain sen vuoksi, että ne vievät paljon aikaa admineilta tarkastaa :P Ja anteeksi pyyntö lopussahan on vain pelaajan samaistumista adminin taakaan, kyllä suurin osa pelaajistamme tietää mitä on lukea monia kilometritekstejä päivässä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli pieni lisäkommentti mieleen Astin vastaukseen: eikö joukosta erottautuminen vaikkapa koristeellisilla väliotsikoilla ole melko pinnallinen ratkaisu? En tiedä, ehkä se on aivan validi keino joissakin yhteyksissä, mutta Chênevaliessa olen tullut hemmotelluksi ja suorastaan tottunut itse "hahmolla" massasta erottautumiseen: sairaalloisen ylipainoisia, ei-kaukaasialaisia, reilusti ulkonäöltäänkin yli 50-vuotiaita, rumia, perheellisiä, liikuntakyvyllisesti rajoittuneita... Ne ovat minun mielestäni hyviä massasta, eli kauniiden, nuorten, parituskelpoisten hahmojen massasta, erottuvia hahmoja. Tai ehkä erottumisen voisi tehdä hahmokuvalla, joka on selkeästi omalla tyylillä piirretty ja näyttää hahmon erityispiirteet, sekin on enemmän nimenomaan hahmoon liittyvä personointi, toisin kuin vaikkapa nämä väliotsikot. Mmm.

      Mutta Anonyymin kommenttiin: ajatuksesi hahmotietojen simppeliydestä ovat lähellä omiani, mutta en yhdy esimerkkiisi pähkinäallergiasta. Oikeastaan olisi aivan täysin hyväksyttävä ja hahmoa valottava keino kertoa allergiasta kertomalla menneisyydessä, että hahmo sai tietää sen melkein kuoltuaan syötyään 5-vuotiaana synttäreillä pähkinäkakkua. Mutta ehkä tarkoitatkin sitä, miten joillakuilla on tapana kirjoittaa menneisyys kuin roolina/proosana, jossa maalaillaan hyvin yksityiskohtaisesti ja taiteellisesti revitellen hahmon kokemuksista? Itse en pidä sellaisesta ollenkaan, sillä se yleensä pidentää hahmon mennyttä kohtuuttomasti lisäämättä juurikaan asiasisältöä.

      Minusta tuntuu, että hahmoon liittyvällä salailulla tässä tapauksessa ei tarkoitettu mahdollisten tulevien pelijuonikuvioiden salaamista, vaan hahmon olennaisten tietojen salaamista. Minulla on yksi hahmo, jonka tarkka sukupuoli, laji, kyvyt, todellinen agenda ja menneisyys ovat melkolailla täysin piilossa, koska koin parhaaksi estää muita ajatusvirheenä kirjoittamaan hahmoaan 'maagisesti' tajuamaan hahmostani asioita, joiden itsekseen tajuaminen on mitä pisimmälti mahdotonta (aikomukseni on kertoa näistä seikoista vastapelaajalle, mikäli hänen hahmonsa voisi kyvyllään nämä havaita). Yleisen reiluuden nimissä en kuitenkaan kannata tällaista käytäntöä, koska hahmohyväksynnässähän ylläpidon tulisi saada sinänsä tietää kaikki tärkeä hyväksyttävästä hahmosta, ja olisi epäreilua ylläpitäjältä kiertää tätä sääntöä...

      Mutta juonenkäänteet ovat eri asia, joskus niistä kannattaa kertoa, joskus taas impulsiivisempi pelaaja varmasti kokee hauskemmaksi "pimennossa" pelailun ja yllätykset.

      Semmoinen pieni lisäys, koska en malttanut olla hölöttämättä, haha~

      Poista
    2. Mitä erikoisuuteen tulee, niin minusta karkaat hieman sivuraiteille, koska tämän merkinnän aihehan oli nimeen omaan visuaaliset keinot, eikä sisältöön liittyvät keinot. Tiedän, että blogissa on vaikea sanoa että keskustelkaa oikean merkinnän alla, mutta nämähän sopisivat paremmin kommenteiksi noihin hahmoprokkiksien menneisyyshässäköihin tms. :P Menevät muuten vähän off-topic.
      ps. miksi tää blogi on taas heittäyny tuon mun vastineeksi kirjoittaman jutun omaksi kommentikseen.. damn my life :P

      Poista
    3. Puhuinkin visuaalisilla keinoilla hahmonsa omalaatuistamisesta - siitä, miten se olisi parempi tehdä hahmokuvalla, eikä täysin itse hahmonsta sinänsä irrallisilla erikoisfontillisilla väliotsikoilla jne. Ja miten ylipäänsä pidän visuaalisten keinojen harkintaa hahmon personoinnissa vähän järjettömänä, koska hahmo ei ole tietojensa ulkoasu, vaan sisältö.

      Eli siis pointti ei ollut visuaalinen vs. sisällöllinen, vaan että visuaalisenkin täytyisi palvella sisältöä ollakseen relevantti keino. Tämä antaa myös vastausvaihtoehdon kysymykselle, missä hahmotietojen viilaus menee liialliseksi: siinä, kun koristeet ja viilaukset eivät enää palvele hahmon olemuksen välittymistä ja vahvistumista.

      Foorumit osaavat kyllä olla välillä hankalia >:

      Poista
  4. Reitziluz on opiskellut tekstipuolta, Astri visuaalista, ja minä koodausta... lyödään hynttyyt yhteen ja tehdään täydellinen roolipeli. Eikö?

    Minusta hahmosivut ovat käteviä, kun voin katsoa yhdellä silmäyksellä missä ja ketä pelaan, jos sattuu käymään niin että saan blackoutin ja unohdan jonkun pelipaikoistani (niin on käynyt). Jos joku kysyy missä kaikkialla pelaan, voin heittää vain linkin hahmosivuille sen sijaan että pitäisi kaapia linkki jokaiseen pelipaikkaan (niinkin on käynyt). Lisäksi pidän siitä, että hahmoilla on jokin koti sittenkin, kun syystä tai toisesta lopetan heillä pelaamisen.

    Voin kyllä ymmärtää klikkausallergian (itsekin olen muutaman kerran ollut vähällä saada kohtauksen, kun ensin olen suurella vaivalla etsinyt hahmolistasta hahmoa, jota sen pelaaja ei ole suosituksista huolimatta halunnut linkittää allekirjoitukseensa eikä edes mainita mistä hahmolistan kategoriasta sen löytää, ja sitten esittelyn aukaistuani olen nähnyt ettei pelaaja ole tosiasiassa edes lisännyt foorumille hahmon esittelyä vaan vain linkin hahmosivulle...) mutta hämmennyin kyllä suuresti tuosta hahmosivu-näkemyksestä. En tosin ole hirveästi muiden ihmisten hahmosivuja lukenutkaan, kun suurimmassa osassa niistä roolipeleistä joissa olen ovat esittelyt kokonaisuudessaan foorumilla, niin että en ole yleiskuvaa asiasta muodostanut, mutta.

    Itse nimittäin olen todennut, että lisään sitä tingeltangelia nimenomaan foorumilla olevaan hahmoesittelyyn, silloin kun sitä lisään. Hahmosivuilla voi olla enemmän tekstiä (koska niistä voi löytyä kaikenmoisia lisäesittelyjä esimerkiksi asunnosta, lajista, lemmikeistä, etc. tietyissä tilanteissa tarpeellisesta, sekä pelinäytteitä ja muuta sellaista lähinnä itselleni tärkeää) mutta itse hahmoesittelyn tiedot ovat kyllä nimenomaan tietoja, niitä mitä ilman hahmoesittely ei olisi hahmoesittely. Suhdepaneelit (perhesuhteita lukuunottamatta, nehän ovat kuitenkin aika staattisia verrattuna ystäviin, tuttaviin ja muihin tavattuihin), pelatut pelit sun muut toissijaiset sälät tungen sinne, missä niitä on helpompi päivittää, eli siis foorumille.

    Mutta täytyy tässä kohtaa todeta myös se, että minusta ne eri väriset tai muuten vain selkeästi erottuvat jutut esittelyn eri osioiden välissä ovat oikeasti hyödyllisiä, varsinkin pitkässä esittelyssä. Pidemmänpuoleista tekstiä selatessa kun voi helpostikin hukata sen kohdan, missä osiot vaihtuvat, jos välissä on vain joku lihavoitu sana samalla värillä, samassa koossa ja samalla fontilla kuin kaikki muukin teksti. (Nimimerkillä kokemusta on, olen monta kertaa eksynyt omassa hahmoesittelyssäni, kun olen hakenut jotain tiettyä yksityiskohtaa.) Nämä selkeästi erottuvat osat helpottavat parhaimmillaan sen hahmottamista, missä yksi osio päättyy ja toinen alkaa. Pahimmillaan ne tosin tekevät koko esittelyn niin järkyttäväksi sotkuksi, että sitä ei halua koskea tikullakaan.

    VastaaPoista
  5. "Minulla on yksi hahmo, jonka tarkka sukupuoli, laji, kyvyt, todellinen agenda ja menneisyys ovat melkolailla täysin piilossa, koska koin parhaaksi estää muita ajatusvirheenä kirjoittamaan hahmoaan 'maagisesti' tajuamaan hahmostani asioita, joiden itsekseen tajuaminen on mitä pisimmälti mahdotonta (aikomukseni on kertoa näistä seikoista vastapelaajalle, mikäli hänen hahmonsa voisi kyvyllään nämä havaita)."

    Juuri tätä ajoin aikaisemmin takaa. Jostain syystä, etenkin uusilla pelaajilla, on tapana "tietää" asioita, joita todellisuudessa on liki mahdotonta tietää.

    Ja sitten kaikkeen muuhun. Olen itse kamala perfektionisti hahmokuvauksieni kanssa, mutta yleensä alan muokkaamaan ja hienosäätämään krumeluureja vasta pelattuani hahmolla jonkin aikaa. Pääasiassa kuitenkin mulla on vakiopohja jonka täytän uusia hahmoja luodessani ja kirjoittelen ja tyylittelen sitten myöhemmin esittelyä persoonallisemmaksi.

    Mutta vihaan ylikaiken proosa-tekstinä kirjoitettuja hahmoesittelyitä, joista tietoja saa etsiä väkisin. Arvostan lomakemaista hahmoesittelyä, josta löytää helposti sen mitä on etsimässä. Selkeästi erotellut (boldaus, suurempi fontti) yleisinfo, ulkonäkö, luonne, menneisyys, turhat infot. Mikäli siis puhutaan pitkistä esittelyistä.

    Lainaukset pelatuista peleistäkin koen toisinaan kivoiksi lisiksi kun tahdotaan vain nopeasti ohittaa jokin menneisyyden osa, jonka lyhyellä lainauksella pystyy korvaamaan.

    En ole tainnut koskaan pelata missään jossa pitäisi tehdä omat kotisivut hahmolle, koska koen sen erittäin turhana juttuna. Hahmoesittelyiden kerääminen foorumille on huomattavasti helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotisivuthan eivät ikinä ole olleet missään pakollisia, sitä en ehkä tajunnut tarpeaksi selkeästi kirjoittaa mihinkään. Eli kotisivutapaukset perustuvat hahmojen pelaajien valintoihin, jotka tapauksesta riippuen osoittautuvat joko hyväksi tai huonoksi vaihtoehdoksi. :)
      Mutta olen täysin samaa mieltä tuon vakiopohjan suhteen.

      Poista
    2. Itseasiassa muutama vuosi taaksepäin oli monenmonta paikkaan johon liittymisen jätin koska hahmolle piti luoda kotisivut ja koin sen kamalan turhaksi ja ärsyttäväksi. Etenkin kun vielä noin viitisen vuotta sitten omat html/css taitoni olivat aika kaameat ja valmissivuja ei arvostettu oikeastaan lainkaan minkäänlaisissa piireissä.

      Poista
    3. Oho, enpä ole moiseen törmännyt ennen ihan vaatimuksen tasolla o.O Hyvä tietää että sellaistakin on tosiaan ollut :) Vaikka kovin hyvä piirre se ei tosin ole...

      Poista
    4. Luojan kiitos kaikki on ymmärtäneet sen aivan turhaksi, koska se oli juuri sellaista ärsyttävää klikkailua kun kaikilla oli eri ilmaisosoitteilla ne sivut ja huoh.
      Onneksi edes jotkin trendit menevät ohitse :D

      Ehkä toisaalta liikun muutenkin liian vähän nykyään roolipelejä katselemassa, linkinvaihtolaisia lukuunottamatta, kun en ole törmännyt pitkään aikaan minkäänlaiseen kotisivusysteemiin hahmojen kohdalla.
      ... Tai vaihtoehtoisesti en ole lukenut kunnolla.

      Poista