tag:blogger.com,1999:blog-5482750960279057958.post430387945892047024..comments2017-04-01T15:09:52.288+03:00Comments on Mustesoihtu: Almighty gods and illusionsAchahttp://www.blogger.com/profile/02770914896766251541noreply@blogger.comBlogger3125tag:blogger.com,1999:blog-5482750960279057958.post-13907366295585761792016-01-27T11:45:39.481+02:002016-01-27T11:45:39.481+02:00Kiitos molemmille hyvistä kommenteista!
Anonyymi v...Kiitos molemmille hyvistä kommenteista!<br />Anonyymi vei aikalailla sanat suustani, mutta pienen lisäyksen voisin tehdä.<br /><br />En ole itse pelannut pöytäpelejä, mutta muutama ystäväni on aktiivi sillä puolella. Voin siis olla hyvinkin väärässä, mutta mielikuvani on, että foorupeleissä tietoa hahmosta on vastapelaajille yleensä enemmän saatavilla ja sama tieto pohja on myös pidemmän aikaa esillä pelin edetessä, mutta näin olen ymmärtänyt. Foorupelatessa kun hahmo luodaan foorumille, monille hahmokuvaus toimii toki rankana kehittyvälle hahmolla, mutta samalla monissa peleissä ylläpidolla on oletus, että myös hahmon salaisuudet etc. mitä oikeasti kanssapelaajien ei haluta tietävän, tulisi kirjoittaa ylläpidon vuoksi (esimerkiksi maailmankuvan tasapainon säilyttämisen (räikeä esimerkki mutta: ei vampyyrejä irl pelissä jne.)) esille hahmoprofiiliin. Tämä taas altistaa pahemman kerran kaikkitietävälle kertojalle ja rikkoo illuusion pahemman kerran, jos vastapelaaja alkaakin vihjailla ja ohjata peliä siihen suuntaan, että salaisuus ihan vahingossa paljastuisikin. <br /><br />Foorupeleissä samoja hahmoprofiilin tietoja saatetaan pitää paikoillaan vuosia muuttumattomina, monien kymmenien pelien ajan. Siispä myöskään esimerkkimme kaltaista hiljattaista äidin kuolemaa ei yleensä ehditä/muisteta/jakseta päivittää suuremmin hahmoprofiiliin. Sen sijaan foorupelaajat yleensä perustavat erikseen juonenhakuja seuranetsintään, jossa tarjotaan tälläisiä kiemuroita muille pelattavaksi. Kyseessä on varsin yleinen käytäntö, sillä hahmoprofiilissa kirjoitetut tiedot saattavat myös olla aiemmin sanotun mukaisesti, vuosia vanhoja, milloin niiden tarjoamat juonet on jo kymmeniin kertoihin pelattu. Kenties sen vuoksi foorupelaajat suosivat juonimista enemmän ennen peliä, jossa hahmotellaan millaisia yksityiskohtia napataan kummankin hahmoista ja minkälaista settiä vedetään tällä kerralla. Edellä mainittu salaisuuden paljastuminen kuuluisi siis tämän kaltaisiin juoniin. Toki spontaanin imporon vara tulisi aina jättää tähänkin.<br /><br />On toki tärkeää pöytäpelien kaltaisesti lukea vastapelaajan peliviestit tarkoin. Sanallinen kerronta on foorupelaamisessa todella rikasta, miksi olisi taas aivan loogista, vastapelaajan pelatessa hahmonsa alakuloiseksi, alkaa kyselemään missä mättää. Tätä ei pidetä foorupelaamisessa metapelaamisena tai kaikkitietävänä kertojana, vaikka minulla pelaajan olisikin tieto muiden pelejä luettuani, mistä alakulo oikein kumpuaa. Foorupelien puolella on siis minusta kaikkein tärkeintä juonittelin jälkeen, varsinaisessa pelivaiheessa, keskittyä siihen tekstiantiin, jota hahmoni saa juuri sillä hetkellä, sen sijaan että miettisin enää siinä vaiheessa keinoja saada vastapelaajan hahmosta odottamattomia reaktiota narrattua irti. Tärkeintä olisi siis edetä mahdollisimman luonnollisesti, melkein kuin mitään maalia tai juonikulkua ei koskaan olisi ajateltukaan. Ja joskus sen vuoksi juonet lähtevätkin ihan toisiin suuntiin, mutta sekään on harvoin pahasta. :)<br /><br />Terkuin<br />AchaAchahttps://www.blogger.com/profile/02770914896766251541noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5482750960279057958.post-33682485455808690512016-01-26T06:17:35.886+02:002016-01-26T06:17:35.886+02:00Tämä on tosiaankin tärkeä huomattava. Tekstipohjai...Tämä on tosiaankin tärkeä huomattava. Tekstipohjaisessa, vapaamuotoisessa roolipelityksessä meno on tietysti vähän erilaista, mutta pelin ja kuvioiden parturoiminen hahmoihin sopivaksi on silti hyvin arvostettava ja hedelmällinen taito. <br /><br />Itse luen usein esimerkiksi hahmoesittelyjä läpi jo yksinkertaisesti poimiakseni erilaisia potentiaalisia peli-ideoita, jotka ovat mielekkäitä myös vastapelaajalle. Jos toisen hahmossa on napakoita kuvioita, on myös oletettavaa että vastapelaaja on kiinnostunut niitä pelaamaan. Peli, joka ei varsinaisesti liity kummankaan hahmoon mitenkään vaan on vain "yleinen välikohtaus", on toki ihan perustoimiva, mutta hukkaa paljon potentiaaliaan (vaikka voikin välillä olla hauska ja kepeä vetäisy). Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti, nähdäkseni, ole sitä fropetuksen "metapelitystä" josta nyt on kyse.<br /><br />Oletettavasti tässä kirjoituksessa puhutaan paljon suoraviivaisemmasta metapelaamisesta. Tekstipohjaisessa kerronnallisuus ja tekstin tarkemmat seikat ovat suuressa osassa ja on totta, että ilmaisemalla tekstissään asioita joita vielä ei ole tuotu esille alkaa immersio helposti horjua. Jo pelkästään vastapelaajan hahmon nimen käyttäminen ennen mitään esittelyjä vie usein tunnelmaa sujuvasta, etenevästä tarinasta laiskempaan ja karkeampaan. Tuntuu helposti, että nyt puhuvat pelaajat, eivät niinkään hahmot ja näiden näkökulmat. Pöytäpeleissä tämä raja on usein hieman häilyvämpi muutenkin.<br /><br />Vastapelaajan hahmon tietojen huomioiminen voi olla hyvinkin hedelmällistä, ja itse sitä teenkin tosiaan paljon esimerkiksi suunnitellessa pelejä. Kyse onkin kaiketi siitä, missä kulkee juonikuvioiden ideoimisen ja vastapelaajan koukkujen esiin "kiusoittelemisen", ja pelkän immersion rikkomisen raja. Hahmo kyselemässä toisen kotikuulumisista tietämättä menetetystä äidistä olisi mielestäni oikein hyvä ja näppärä paikka tarjota toiselle mahdollisuus tuoda esiin tuota kuviota ja laittaa peliin sitä mistä todennäköisesti on kiinnostunut. Toisaalta hahmo vain karkeasti päättelemässä, että toinen synkistelee sen verran että tässä on nyt jokin tragedia menossa (karkea esimerkki, mutta menkööt) olisi jo huomattavasti vähemmän nokkelaa. Sherlock Holmes -tyylinen analyysi, jossa vastapelaajan hahmo bongaa heti alkuun kaikki oman hahmon yksityiskohdat ja päättelee niistä suurimman osan tämän taustasta, on yleensä räikeää ja haiskahtaa pätemiseltä, mikä helposti syö tunnelmaa ja immersiota.<br /><br />Nyt kun mietin, lienee tässäkin suhteessa paljon kyse siitä, onko taustan huomioinnissa kyse enemmänkin halusta olla huomaavainen ja salliva toista kohtaan ja rakentava pelille, vaiko vain oman hahmonsa näppäryydestä ja pelin hutaisemisesta helpon kautta. Eittämättä tämän voi tehdä hyvin ja huonosti.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5482750960279057958.post-89192365671014017872016-01-25T00:23:52.338+02:002016-01-25T00:23:52.338+02:00Kiinnostava näkemys. Harrastan itse perinteistä pö...Kiinnostava näkemys. Harrastan itse perinteistä pöydän ääressä pelattavaa roolipelaamista sellaisella tyylillä, jossa metatiedon käyttäminen on vastapelaajan arvostamista.<br /><br />Jos luen toisen pelaajan hahmokuvauksesta, että hahmon äiti on kuollut hiljattain, niin oletan että tämä tieto on pelaajalle tärkeä: hän haluaa pelata hahmoa, jonka äiti on hiljattain kuollut. Minä tietysti pyrin auttamaan häntä tässä ja tarjoamaan pelissä tilaisuuden asian käsittelyyn, eli pistän oman hahmoni kysymään, että mitäs äidille kuuluu. Tällöin tuon toisen hahmon pelaaja pääsee miettimään, miten hänen hahmonsa tässä tilanteessa toimii: kertooko hän menetyksestään, reagoiko hän tunnepurkauksella vai vältteleekö hän asian käsittelemistä.<br /><br />Koen tällaisen metatiedon käyttämisen tuottavan mielenkiintoisempaa pelisisältöä kuin jos hahmoni juttelisi asioista, jotka eivät ole toiselle hahmolle tärkeitä, kuten vaikkapa säästä.Sami Koponenhttps://legendmakers.wordpress.com/noreply@blogger.com