3. tammikuuta 2013

Sammuvia tähtiä

Lähiaikoina olen ruvennut kiinnittämään yhä useammin huomiota erittäin surulliseen ilmiöön fropemaailmassa, nimittäin aloittelevien pelin kaatuminen heti ensimetreille. Muutamaan tälläiseen olen koettanut liittyä, mutta hahmoa ei ole ikinä hyväksytty, eli ylläpito on konkreettisesti luovuttanut muutaman kuukauden jälkeen, kun ihmistulva ei olekaan ollut se suurin. Kun itse aloitin pelaamisen, muistan pääasiassa sen, että menestyviä pelejä oli paljon ja myös melkein kaikille uusille ideoille oli joku vastaanottaja. Onko nykyään tosiaan niin, että joko ihmisten kiinnostus froolipelausta kohtaan on vähentynyt ja meitä konkreettisesti ai vain riitä kaikille ideoille, vai onko pelien ylläpitäjissä tapahtunut muutos kohti selkärangattomampaa olentolajia?

Aloittavan roolipelin alkutaival on vaikea. Suurinosa pelilistauksista vaatii peliltä olemassa oloa vähintään muutaman kuukauden, ennen kuin peli suostutaan listaamaan olemassa olevaksi. Yksi harvoista poikkeuksista, menestyneistä sellaisista, on Rope.net. Haluan silti korostaa, että mainetta on mahdollista saada pelille myös muita teitä pitkin kuin pelkästään sivulistauksista. Tarjoutumalla linkinvaihtoon niin sanotusti varmalla pohjalla seisovien roolipelien, eli sen hetken menestyneimpien roolipelien kanssa, saa yleensä paljon positiivista huomiota. Eikä kannata olla liian genre-rajoitteinen (tämä niin hakijoille kuin niille joilta paua haetaan), sillä me olemme kaikki olleet samassa veneessä ainakin kerran. Tärkeää on oma aktiivisuus, mitä enemmän ihmiset tuntevat nimeä, sitä helpommin saa uusia pelaajia omaan peliinsä. Yleensä on hyödyllistä olla itse pelaajana edes yhdessä muussa pelissä, mikäli roolipelimaailmassa ei muuten ole vielä kovin tunnettu.

Oma aktiivisuus myös oman pelin suhteen on todella tärkeää. Uusi potentiaalinen pelaaja tarkistaa yleensä ensimmäisenä sen kuinka monta henkeä foorumilla on valmiiksi. Surullisin käänne tapahtuu yleensä tässä, sillä monet pelaajat etsivät jo valmiiksi aktiivisia roolipelejä, mikä tietenkin johtaa aina vain uusien pelien autioitumiseen. Luovuttaa ei silti saa! Yksinpelatkaa foorumillanne, ottakaa itse otetta omaan maailmaanne ja kartuttakaa samalla niin kutsuttua motivoivaa viestimäärää (eli ei niitä pulina-viestejä vaan nimeen omaan peliviestejä). Kun ensimmäinen pelaaja sitten tulee kehiin on syytä myös vähän lyödä hynttyitä yhteen ja katsoa voisitteko joillakin uusilla ideoilla yhdessäparantaa pelin näkyvyyttä. Kaikki kontaktit kannattaa tässä vaiheessa ottaa käyttöön.

Muita ohjeita onkin sitten vaikea enää antaa. Kärsivällisyys on hyve tälläkin alalla, varsinkin nyt kun näyttää pahasti siltä että frope maailma on uinahtamassa ja uusia superaktiiveja kaivattaisiin kipeästi. Itse Mustesoihdun puolesta haluan uusien pelien tekijöille huomauttaa, että Mustesoihdun arvostelulistalle saa ehdottaa omaa peliään, Mustesoihtu tukee mielellään uusia pelejä ja arvostelusta on yleensä hyötyä kun uusi pelaaja etsii tietoa ja mielipiteitä pelistä. Onnea yritykseen kaikille uusille admineille, älkääkä antako hiljaisten kausien lannistaa! (myöskään teitä, jotka olette pelejä pidempoään pyörittäneet ;) )


alkuperäinen osoite

4 kommenttia:

  1. Toisaalta täytyy sanoa että yksi syy, miksi en itse lähde uusimpiin roolipeleihin mukaa on sivustojen keskeneräisyys tai huolimaton toteutus. Usein uusilla ylläpitäjillä ei tunnu olevan minkäänlaista tietoa siitä miten tehdä selkeä ja informatiivinen sivusto, joka myy peliä ja saa uudet pelaajat kiinnostumaan.
    Eikä selkeän kotisivun tekemiseen vaadita huimaa html/css-osaamista.

    Ja sitten toisena syynä on juuri se, ettei osata mainostaa. Pääasiassa ainakin meillä linkinvaihdot hyväksytään, mikäli omaan peliin on hiukan edes panostettu.

    Ja toki myöskin se, etteivät ylläpitäjät itse osaa panostaa peliin. Eräässä roolipelissä tilanne on se että olen ainut pelaaja ylläpitäjän lisäksi eikä ylläpitäjä itse ole pelannut kanssani erityisen aktiivisesti, joka on taas syönyt omaa intoani ja täten roolipelaankin siis vanhalla tutulla foorumilla, jonka maailma on tuttu ja peliviestejä on helppo kirjoittaa.

    Aktiivisuutta hyvät ihmiset. Ylläpitäjän rooli ei missään nimessä ole helppo, mutta kovalla työllä voi huomaamattaan kuulua pian siihen suosituimpien pelien genreen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä itsekin irvistelen häpeämättä huolimattomasti tehdyille tai yksinkertaisen rumille ja jopa lukukelvottomille roolailusivustoille. Kirskuttelen myös hampaitani mainostamiskyvyn puutteelle - esimerkiksi minusta on aika huonoa mainosta, vaikka ylläpitäjien ja pelaajien käytännön kannatuksen syyt tiedän ja ymmärränkin, pitää foorumi piilotettuna vierailta. Luotaantyötävä, sisäänpäinkääntynyt, salaileva, vainoharhainen ovat sanoja, jotka ponnahtavat päähäni saman tien, kun sellaista näen... Eikä positiivisen ensivaikutelman luonnissa epäonnistuminen lopu siihen, vaikka ylläpidosta riippumattomat seikat jättäisikin huomiotta. (Haha, ei suinkaan ole pikkumaisuutta ilmassa!)

      Siltikin olen aina pitänyt listauksien tyypillisiä vaatimuksia (hyvännäköisistä) kotisivuista, vieraskirjoista ja linkitysbannereista melko kohtuuttomina. Se, että henkilö osaa luoda ja ylläpitää mielenkiintoista, hauskaa ja luovaa roolipeliä ei tarkoita, että hän tietäisi yhtään mitään graafisesta suunnittelusta, koodaamisesta tai photoshopin käytöstä. Tiedostan tämän todella selkeästi, koska sain ammattilaiskaverini tekemään omat sivuni, vaiva oli valtava enkä ikinä itse olisi kyennyt siihen, ikinä.

      Sen sijaan foorumin värien ja palstojen säätäminen on usein aivan ihastuttavan helppoa ja vaivatonta - mutta harmillisesti listaukset ja perinteet vaativat myös sivustoa ja vieraskirjaa roolipelin kylkeen, vaikka molemmat voisi toteuttaa kätevästi ja tehokkaasti itse foorumilla.

      Kyseessä on vakituinen ranttausaiheeni ja koska päätin ryhtyä seuraamaan tätä blogia tarkemmin päätin nyt yhtyä keskusteluun :'D

      Ylläpitäjien laiskuudesta muuten olen kyllä melkoisen samaa mieltä - ylläpitäjän roolia ei tunnuta ymmärtävän yhtä suurena, kuin mitä se todella on. Tähän mennessä kaikki pelit, jotka ovat kuolleet alleni, ovat aloittaneet syöksykierteensä ylläpitäjien katoamisesta... On tietenkin hienoa, että ylläpitäjän myyttinen status ylijumalana, jolla on kaikki vapaus simputtaa alamaisiaan, on alentunut ja yhä useammat rohkenevat kokeilemaan siipiään, mutta kaipaisin sitä samaa vastuunottoa ja aktiivisuutta, jota peräänkuulutetaan.

      ... mutta toisaalta ymmärrän, miten ei varmasti huvita jatkaa, kun ropeaan ei saa minnekään esille muiden epäluotettavuuden ja itselle tuntemattomiin perusteluihin/perinteisiin nojaavien erikoisvaatimuksien takia, pelaajakunta pitää oikeutenaan katoilla sanaa sanomatta milloin huvittaa, ketään ei huvita osallistua yhteisöllisiin menoihin tai pelin kehittämiseen kahdenkeskisiltä romanssimätöiltään ja pienestäkin vallankäytöstä moititaan tyranniksi...

      En ole henkilökohtaisesti katkera, mutta joskus kyllä Chênevalieni alkuaikoina sappi meinasi kiehua yli :'D Onneksi sinnikkyys on palkittu hauskuudella ja ystävät tukivat alussa!


      TL;DR: Ei, kotisivujen ulkoasujen teko vaatii itse asiassa paljon, toisin kuin foorumin, ja listauksien kotisivuvaatimukset hankaloittavat asiaa. Fooruroolailun yleinen tilakin huolestuttaa, erityisesti sekä ylläpitäjiä että pelaajia koskevat sitoutumisongelmat.

      Poista
    2. Mä en ole koskaan käsittänyt miksi ihmeessä se foorumi täytyy piilottaa?
      Tai siis, kyllä mieluusti tahdon itse nähdä pelialueet jne. Ymmärrän paljon paremmin sen että OFF-alue piilotetaan ulkopuolisilta, koska noh... Jos joku lukisi meidän Offeja niin luultavasti joka ainut uusi pinkoisi pakoon tuhatta ja sataa ja uskoisi kaikkien olevan täysiä sekopäitä :D

      Itse panostan kauhean paljon ulkoasuun, enkä vain jaksa liittyä mihinkään jossa ei ole nähty vaivaa sen sivun eteen. Tulee aina fiilis että tämähän lopettaa kohta kun teksti on tällaista ja kaikki on niin epäselvää ja itkunyyhkyparku...
      Oikeasti olisin iloinen jo siitäkin jos osattaisi käyttää värejä ja teksti olisi sen kokoista että sitä voi lukea.

      Erityisen raivostuttavaa viime aikoina on ollut se, että ilmoitetaan: "Joojoo, kyllä mä pelaamista jatkan" ja sitten huomaat ettei kyseisiä tyyppejä näy yhtään sen paremmin foorumilla. Ja toisaalta porukkaa ei tällä hetkellä haluaisi heittää pihalle yleisen pelaajakadon vuoksi, koska hieman pelottaa ajatus siitä että tajuat jääväsi muuten ikävästi pian ilman edes niitä joskus käyviä pelaajia.

      Ja pakko sanoa, juuri tällä hetkellä kaipaan juuri sitä pelin kehittämistä ja tuntuu että ihan yksin sitä tässä saa yrittää rukkailla -.-'

      Toki hyvien kotisivujen tekeminen vaatii paljon. Ihailen sinäänsä tuota Astrin ideaa auttaa noiden ulkoasujen suhteen, mutta toisaalta muistelen muutama vuosi taaksepäin kuinka idiootti olit jos käytit valmisulkoasuja.
      Ehkäpä juuri siksi oma suhtautuminen ulkoasuihin juontaa siitä. Itsetehty on paras, kukaan ei ainakaan voi marista siitä ettei ole yritetty.

      En tiedä kuinka pahasti eksyin aiheesta, en halua lukea taaksepäin koska varmasti muuten poistan koko tekstin.

      Poista
    3. Routa, ymmärrän hyvin pointtisi. On totta, että se on myös osa pelaajien suojelua, tavallaan, lukita foorumeita, mutta uuden potentiaalisen pelaajan silmin olisi hauska kuitenkin nähdä millaista aktiviteettia foorumilla on meneillään. ja itseasiassa en välttämättä edes kaipaisi vierailijoille lukuoikeutta peleihin, mutta en pidä siitä, että jotkut foorumit piilottavat alueet kokonaan, niin ettei ulkopuolisen ole mahdollista edes nähdä paljonko pelejä pelissä on pelattu ja millaisia alueita on tarjolla. En valitettavasti muista mitenkä teillä se oli, joten tämä ei kommenttina kohdistu teihin ^^

      Poista