17. tammikuuta 2016

Tricks for selling lives

(Pitäydytään virtuaalisissa kuitenkin)
Kun fooruroolauksessa pääsee vähän pidemmälle hahmojen luonnissa ja menneisyyden kirjoittaminen, sekä juoniminen muiden pelaajien kanssa syvällisemmin alkaa houkuttaa enemmän, tulee vastaan yleensä into saada oman hahmon sivuhahmo-kontakteille pelaajia. Tehtävä voi aluksi vaikuttaa helpolta, sillä omalla hahmolla on tietenkin mielenkiintoinen menneisyys, tarjolla on rutkasti juonia ja kaikki on kaikinpuolin houkuttelevaa. Oletus siis on, että joku vastapelaaja tarttuu ehdotukseen pian. Pieni pettymys voi siis seurata, kun tarjous-topici lojuu auki kuukausia ilman minkäänlaista mielenkiintoa.

Foorupelaamisessa oman hahmon luonti ja omien juonien kehittäminen on monelle pelaajalle yksi tärkeimmistä osista pelikokemusta ja tämä nousee yhdeksi haasteeksi, kun pitäisi harkita toisen pelaajan osittain kehittämää hahmoa. Moni pelaaja kieltäytyy ajatuksesta heti alkumetreillä ja nekin jotka päätyvät selaamaan ilmoituksia, saattavat hylätä ne nopeasti, vaikka sarkaakin voisi olla. Lisäksi nykyään on lisääntynyt hirmuisesti koko perheen jako jo ennen ensimmäistäkään hahmohakemusta foorumille, sillä foorumin ulkoiset kanavat kuten Skype, Slack, Facebook etc. mahdollistavat juonilla pallottelut jo ennen hahmon puhtaaksikirjoitusta, milloin muiden kiinnostus on helpompi napata. Luonnollisesti myös tuttu pelaaja lähtee juoneen helpommin kuin se pelaaja, jonka kanssa yhteistä pelikokemusta ei ole keertynyt niin paljoa. Tämä ongelma on aikalailla universaali fooruroolaajille, niin kokeneille kuin aloittelijoillekin. Siksi ajattelin kasata tähän muutan vinkin ja huomion, miten saada hahmo helpommin kaupaksi muille.

Ennen lukemista huom! Nämä ohjennuorat ja ajatukset perustuvat kokemukseeni siitä, miten hahmo menee helpoiten kaupaksi. Se ei silti tarkoita, etteikö näiden ideoiden vastaista, enemmän juoneen sidottua ja ennalta määritettyä hahmoa kannattaisi yrittää tarjota pelattavaksi. Silloin kannattaa ainoastaan valmistautua odottamaan ja olemaan itse kenties myös aktiivisempi ja käydä nykimässä vastapelaajia hihoista.

Do's and don'ts

Don't! Älä kirjoita hahmovälitystä yllättävässä inspiraatiopuuskassa. Ne voivat joskus olla parhaita, mutta vastapelaajaa ajatellen suosittelen pohtimaan ensin hieman enemmänkin mitä oikein haluat tältä sukulaishahmolta, millaisia juonia teille voisi syntyä, mitkä ovat asiat joista et suostu joustamaan oman hahmosi nimissä ja mitkä taas voidaan ylikirjoittaa helposti. Pohdi myös oletko valmis fiksaamaan oman hahmosi menneisyyttä, jos hyvä juoni vaatisi sitä. Se, että olet käyttänyt aikaa myös tarjottavasi suunnitteluun näkyy hakuilmoituksessa ja erityisesti jos olet tavoitteellisempi kaupattavan hahmon suhteen, ilmoitukseen kannattaa nähdä vaivaa.

Do! Mieti miksi haluat hahmolle pelaajan. On olennaista kartoittaa, miksi sinulle itsellesi on tärkeä saada hahmolle pelaaja. Jos olet tästä epävarma, se näkyy kyllä ulospäin. Toisinaan tietyt sivuhahmot on syytä pitää omina sivuhahmoina ja kenties ottaa joskus omaan huomaansa. Koeta pyöritellä hetken ajatusta, mitä tulevaisuudessa se myös rajoittaa, että hahmo on päätösvaltasi ulkopuolella. Tämä erityisesti jos haet hahmoja, jotka eivät ole sukulaisuuksia (koska verta ei voi valita vaikka tulisikin tappeluita jne). Itse kannustan hakemaan hahmoille pelaajia, koska se lisää myös juonisyvyyttä huomattavasti. Silti olen itse tehnyt toisinaan valintoja, joissa olen päättänyt pitää hahmoja tästä huolimatta itselläni, koska olen halunnut pysyä itsekkäästi vallan kahvassa.

Do! Tiedosta, että hahmo ei ole enää sinun kauppojen jälkeen. Tämä on lähinnä aloittelijajuttu, mutta on syytä kirjata alas. Eli toisinaan kohtaa tilanteita, joissa hahmon pohjan luonut pelaaja on järkyttynyt kun hahmon uusi pelaaja menee juonimaan muuta muiden pelaajien kanssa jne. Jo kauppaamisvaiheessa on siis syytä tiedostaa, että siitä hetkestä lähtien kun hahmo ilmaantuu foorumille, se on pelaajansa hahmo. Toki koska teillä on yhteyksiä, on kohteliasta keskustella joistakin juonista, mutta lähtökohtaisesti pelaaja on vapaa päättämään hahmostaan itse huolimatta siitä kuka sen pohjan on kirjoittanut.

Do! Luo selkeä hakutopikki etsittävälle hahmolle. Yritä ajatella selkeää kokoonpanoa, mistä selaaja näkee nopeasti mitä haetaan. Esitä mahdollisimman selkeästi erityisesti seuraavat kohdat: Minkä hahmon tuttava/kontakti, millaisen toivoisit hahmosta tulevan (ikä, skp yms.), mistä kaikesta olet valmis joustamaan, mitä toivot uuden hahmon pelaajalta ja mitä juonia olit miettinyt jo valmiiksi hahmon pään menoksi. Keskity otsikointiin topikin sisällä ja selkeään jaotteluun, niin, että tekstistä on helppo poimia tärkeimmät asiat ilman kaiken lukemista ensimmäisestä sanasta viimeiseen.

Do! Esittele oma hahmosi lyhyesti ja ytimekkäästi heti topikin alussa. Mikäli kohteesi on hahmovälitystä randomilla seuraava pelaaja, jokaisen topikkilinkin aukominen erikseen tuntuu tylsältä. On helpompi napata kiinnostus, jos tiedot ovat suoraan esillä. Esittelyn ei tarvitse olla laaja. Summittainen ikä, skp, laji, kansallisuus ja hieman luonnetta ja tilannetta yleensä riittää. Aiheesta kiinnostunut pelaaja siirtyy topikkiin hakemaan lisätietoa.

Do! Esittele hahmosi perhehistoria samalla tavalla. Eli selkeästi esille se kuinka paljon sukulaisia on, ovatko he kuolleita, kadonneita, elossa, missä töissä. Muutamalla sanalla yleensä riittää. Mikäli suvulla on erityisiä pointteja tai ideaaleja, ne on syytä mainita myös. Varo väsyttämästä lukijaa liialla infolla heti alkuun.

Don't! Älä kehitä hahmolle liian voimakasta juonta valmiiksi. Kuten sanottua foorupelaajat pitävät yleensä luontiprosessia hyvin tärkeänä ja liika tulevaisuuden juonen päättäminen vie pelaajan autonomian ja näin ollen hahmo tulee herkemmin hylätyksi. Juonia kannattaa ehdottomasti ehdottaa, eli mitä olit ajatellut, mutta kannattaa aina lisätä lisähuomautus, että asiat ovat alustavia ideoita, joista voidaan myös joustaa.

Do! Mikäli kirjoitat tulevaisuuden kannalta juoni-idean, kirjoita heti useampi. Useat foorupelaajat eivät kuitenkaan uskalla nousta ideaasi vastaan, jos kirjoitat vain yhden, vaikka lisäisitkin sen loppuun, että olet valmis joustamaan tai että idea on alustava. Sen sijaan, jos olet jo itse kehittänyt liudan mahdollisuuksia, on uuden pelaajan helppo tuoda yksi idea lisää tähän katraaseen. Koeta siis miettiä esimerkiksi 1-3 vaihtoehtoa, jotka olisivat silti itsellesi yhtä mielekkäitä, mikäli ideaan tarttuva pelaaja jonkun niistä nappaa. Samalla tulet itse kartoittaneeksi reilummin kuinka valmis olet joustamaan.

Do/Don't! (Älä) kirjaa tarjottavan hahmon roolia oman hahmosi menneisyydessä. (...laajasti, vahvasti tai tarkasti.) Tämä on kaksipiippuinen juttu, sillä on pelaajia, jotka eivät halua kirjoittaa nimeen omaan menneisyyden tapahtumia itse, mutta sen sijaan haluavat lisätä reaktiot joukkoon. Heille sopii yleensä laajempikin kuvaus siitä, mitä on tapahtunut, vaikka heidän mahdollinen tuleva hahmonsa olisikin pidetty tapahtumien pyörteissä mukana, kunhan hahmon mielentilaa ei ole liiaksi kirjoitettu. Sitten on niitä pelaajia, joille on todella tärkeää, että he saavat päättää itse onko hahmo ottanut hatkat paikalta jne. Tässä kohtaa kannattaa miettiä siis myös itseään, onko valmis uhraamaan tiettyjä asioita oman hahmonsa menneisyydestä, jotta sukulaiselle tms. saadaan pelaaja? Itse olen harrastanut molempia hieman hahmosta riippuen. Jälkimmäinen toimii ihan hyvin hahmolla, joka ei nojaa kovinkaan paljoa menneisyyteensä. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin jättää liika kommentointi oman hahmon menneisyydessä toisen tunteista pois, vaikka pääpiirteitä hahmottelisikin.

Don't! Älä nimeä hahmoa valmiiksi. Tämä on hassu pieni yksityiskohta jolla on useiasti paljonkin vaikutusta tiettyjen pelaajien joukossa. Sukunimi luonnollisesti tulee perheen mukana mikäli perheenjäsentä haetaan, mutta voihan olla, että naimisiin menon tms. kautta tämäkin on muuttunut. Valta päättää nimi toimii laukaisijana monelle pelaajalle edes avata hahmovälitys topikkeja, mikäli nimi on kirjattu heti otsikkoon. Ehdotuksia voi toki antaa, mutta juonien tavoin, joustomahdollisuus kannattaa antaa. Nimeämättöminen kannattaa toisinaan harkita jo menneisyyttä kirjatessa, itse mm. vältän hahmojeni sukulaisten nimeämistä sukuhistoriassa, mikäli voisin kuvitella etsiväni näille pelaajaa myöhmmin. Nimen sijaan on aika helppo käyttää sanoja pikkusisko, isoveli, täti, paras ystävä jne. vaikka se voi tuntua vähän väkinäiseltä.

Do! Anna pelaajalle haarukoita! Ei mitään tekemistä ruoan kanssa, vaan esimerkiksi ikähaarukka, pituushaarukka, mitä tahansa joka auttaa pelaajaa käsittämään toiveesi hahmosta. Minimit ja maximit ja ääriviivojen taiteilu jättää potentiaaliselle pelaajalle mahdollisuuden päättää itse lopputuloksesta, etkä itse uhraa koko mielikuvaasi hahmon myynnin vuoksi. Samaan syssyyn kannattaa heitellä myös muita mahdollisuuksia, joista olet valmis joustamaan. Voiko siskosta tullakin veli?

Don't! Älä usko, että se, että annat vapaat kädet kaikkeen, riittää. Tämä on seuraava yleinen harhaluulo, jonka kuulee aina tasaisin väliajoin. Siinä, missä pelaajat kaipaavat yleensä vapaita käsiä, se voi myös kasahtaa omaan nilkkaan. Ilman tarttusmispintaa, kanssapelaaja voi yhtähyvin luoda hahmon omasta päästään ajattelematta muita pelaajia sen enempää. Sillä loppujen lopuksi toisten pelaajien kanssa pallottelu hidastaa aina luomistyötä. Ole varma siitä, että sinulla on antaa edes jotain, mikä on sen arvoista. Edellisten kohtien jälkeen tämän sanominen on kaaoslause, mutta haluan korostaa, että on todella tärkeää olla jättämättä koko painoa potentiaaliselle pelaajalle. Kun olet itse nähnyt vaivaa haun eteen, muut vastaavat yleensä samalla mitalla.

Romaanin yhteenvetona voisi siis sanoa, että luo paljon ovia ja muista jättää niistä mahdollisimman monet auki, lukiten ainoastaan ne, joita et ole valmis myymään hyvänkään idean tullessa kohdalle. Koeta ajatella vastapelaajan näkökulmasta. Milloin sinä alkaisit ajatella, että kätesi ovat liian sidotut? Erityisesti ikähaarukoiden, ammattien sun muiden kanssa kannattaa olla aika varovainen ja antaa mahdollisuudet variaatioille. Fooruroolaajilla on ihan käsittämätön taito ideoida ja tarttua pieniinkiin tarjottuihin lankanpätkiin, tulos voi ehkä olla erilainen kuin olit ajatellut, mutta sen sijaan, että se olisi huonompi, se voi myös olla kuviteltua parempi.

Ja sitten irtolauseena, älä myöskään pelkää luoda täysin näiden ajatusten vastaista ilmoitusta, mikäli ideasi on vahvasti sidottu jonkinlaiseen juoneen, asemaan, luonteeseen jne. Mutta siinä tapauksessa valmistaudu odottamaan ja valmistaudu odottamaan mahdollisesti kauan. Tälläisten hahmojen kanssa olisi itseasiassa melkein suositeltavaa samalla poimia foorumilta pelaajia, joiden voisit kuvitella kiinnostuvan aiheesta/omaavan tarpeeksi aikaa uudelle kierteelle ja laittaa näille pelaajille yksi kerrallaan viestiä. Näin voit ilmaista henkilökohtaisemmin millaisen kiemuran olit ajatellut.

Panosta hakuun, jätä ovet auki!
Onnea matkaan!
Acha

Sasuke Inari temppelin laitamat, Kamakura

1 kommentti:

  1. Itselleni tämä ilmiö on aika uusi, mutta siinä on kieltämättä puolensa. Isoin syy, miksi itse lämpenen tälle, on ihan se, että toisinaan hahmolle voi olla suuriakin suunnitelmia tai asioita joita tarvitsisi tapahtuviksi (kuten perinteisimmin että hahmo löytää itselleen opettajan, joka koulii aika keskiverrosta pulliaisesta pidemmän päälle kehityskertomuksen puitteissa kovan tekijän), mutta on todella ankeaa pelata tätä sitten itsekseen. Toisen pelaajan läsnäolo ja vaikutus asioihin tuo mielenkiintoa ja yllätyksellisyyttä, tekee tapahtumista oikeamman oloisia.
    Jotkut toki nauttivat yksinpelien raapusteluistakin, mutta itselleni ne eivät ole koskaan oikein auenneet sillä tavalla.

    Sitäkin on tosin hyvä miettiä ennen hahmovälitystä, että löytyisikö tarpeita vastaavaa hahmoa jo olemassaolevien joukosta. Esimerkiksi kuviossa, jossa hahmo tarvitsee opettajaa, saattaa hyvinkin olla että jostain löytyy jo kokenut hahmo, jonka pelaajaa kiinnostaisi moinen kuvio.

    Kaksipiippuinen asia kaiken kaikkiaan. Toisaalta hahmonluonti on hyvin henkilökohtaista ainakin itselleni, joten tuntuu oudolta alkaa tehdä hahmoa ikään kuin "toista varten" (tai ainakin toisen antamasta ideasta), mutta sitten taas toisaalta tuollaisessa hahmossa on ainakin se ehdoton etu, että tämä on välittömästi nivottu asioihin mukaan. Ihmissuhteet (muutkin kuin romanttiset, tietysti) ovat yksi ropetuksen punaisista langoista, joka kantaa hedelmää etenkin pidemmällä aikavälillä. Onkin tavallaan hienoa jos ei tarvitse arpoa mistä sen saisi alulle, vaan voi saman tien pureutua siihen - ja saa samalla muutenkin vähän suuntimia hahmoilleen.

    VastaaPoista